sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Carma Italiaan EO-joukkueen mukana

Carma Ranskassa 2016 || Kuva Philippe Gastal

Eilen käytiin ensimmäiset EO-karsinnat Tampereella. Carmalle kaksi nollaa kolmesta toi joukkuepaikan Italian European Openiin. Ensimmäisellä radalla en ihan kerennyt mukaan radan keskiosan ohjauksiin, eikä saatu tehtyä ihan parasta nollaa. Hyppyradalla tuli pieni kämmi kepeillä, joka täytyy joskus treenata uudestaan. Viimeinen rata oli meille haastavin, mutta saatiin tsempattua siitä meidän paras ratamme. Tällä radalla Carma sijoittui sijalle 2. Tämä rata nosti meidät kokonaistuloksissa kolmen sakkiin ja toi meille joukkuepaikan. 

Erityiskiitos reissusta Rikulle, Annille puhelinvalmennuksesta ja mahtaville ystäville illasta kotona. Carman kanssa oli tarkoitus kisata helmikuun alussa ja osallistua halli-SM-kisoihin Vantaalle, mutta me jäädään hetkeksi tauolle ja levätään. Me levätään hetki myös harjoituksista ja seuraavan kerran mennään esteille helmikuun aikana Kuopion treeneissä. Monia asioita pitää vielä saada paremmaksi, joten uudella puhtilla sitten pienen lepotauon jälkeen. Olo on hyvä. 

Kiitos kaikille. :) 

torstai 26. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäiset kisat



Edellinen viikonloppu vierähti ihanien ystävien Annin, Rallin ja Pron luona Siilinjärvellä. Carma pääsi treenaamaan perjantaina, Iva tekemään pieniä juttuja lauantaina, sekä Carma kisasi sunnuntaina. Nukuttiin molempina päivinä pitkään, urheiltiin sopivissa määrin ja syötiin hyvin. Luksusta. 

Carma kisasi vuoden ensimmäiset kisat samalla reissulla. Edustusseura vaihtui nyt virallisesti Joensuusta Mikkeliin ja tämän seuran nimissä viiletämme jatkossa. :) Kisojen radat olivat Nybergin käsialaa. Vauhdikkaita ratoja, joista Carma taituroi tuplat ja yhden esteen ohituksen hyppyradalta. Tämän vuoksi hypäriltä tuli hylky. 


Mitään akuutteja treeniaiheita ei näistä kisoista treenilistalle kertynyt. Päivän ensimmäisellä agilityradalla en osannut päättää ohjaanko puomin jälkeen saksalaisella vai niistolla. Päädyin saksalaiseen ja Carma oli hyvin täpärästi tulossa estelinjan ohi ja ottamassa tästä kiellon. Hyppyradalla lähetin putkeen ja juoksin pituudelle persjätön, jonka seurauksena Carma tuli hypyn ohi. Putki oli ihan vähän käännetty pois hypyn linjalta, en kerennyt heti Carman ollessa putken suulla kääntämään katsettani koiraan ja Carma tuli suorasta linjasta ohi. Meidän tyyppimoka. Tässä kaksi asiaa, jotka pääsivät treenivihkoon päivän jälkeen. 

Carman treenivideo Kuopiosta Sannan treeneistä, toinen kerta tammikuun aikana:


Radat ovat meille kerta toisensa jälkeen ihan nappiosumia. Sopivasti sellaisia asioita, mitä ei itse ehkä edes tajuaisi laittaa omiin treeneihin. Treeneissä joutuu ajattelemaan ja ollaan saatu moniin asioihin uutta puhtia ja treenata asioita varmemmiksi. Vinohypyt ovat nyt hetken toimineet kivasti, mutta niitä täytyy tehdä enemmän, koska itselläni ei ole niihin täysi luotto. Koen, että jos olen yhtään myöhässä tai ohjaan väärin, Carma tulee helposti esteen ohi kokonaan. Jyrkät vinohypyt ovat kuitenkin ottaneet ison askeleen ainakin treeneissä eteenpäin. Putki-puomi erotteluissa tulee vieraassa paikassa helposti ensimmäisellä toistolla huti, vaikka kotona ne toimivat hyvin.

Iva täytti maanantaina 10 kuukautta. Agilityn osalta Iva on tehnyt hyvin pieniä harjoituksia ja treenannut 1-2 estettä. Painopiste tulee olemaan irtoamisessa yksittäisille esteille ja omassa etenemisessä. Annin kullanarvoisilla vinkeillä jatketaan. Myös perheen pienimmät, Evi ja Iva, ovat aloittaneet vuoden uinnit. 

Tästä jatkuu. :) 





torstai 19. tammikuuta 2017

Treenit käyntiin



On ollut niin kiva palata takaisin talvitauolta. :) Viime viikolla pyörähtivät Kuopion treenit käyntiin, ja muuten jatkamme tutulla pienellä täsmätreenillä. Meille vaikeaksi koetut asiat näkyvät nyt treenien suunnittelussa, mutta ollaan saatu niissä kuitenkin kivoja onnistumisia, epämukavuusalueesta huolimatta. Listalla riittää uusia ideoita ja vahvistettavia asioita. Treeneissä ollaan menty monessakin asiassa kohti sitä omaa visiota, mutta kisatilanteissa on vielä paljon parannettavaa. Katsotaan saadaanko niitä koskaan toimimaan haluamalla tavalla, ja riittääkö kantti molemmilla. :) Kun kovasti tekee töitä, niin toivotaan, että joskus ainakin.


keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Muutosten vuosi

Vuosi vaihtui, tervetuloa vuosi 2017. On kuitenkin aika tehdä vielä pieni pintaraapaisu edelliseen vuoteen. Meille tapahtui hyvin paljon isoja asioita, ja monet asiat menivät uusiksi. Mitä meille tapahtui?

- Alkuvuosi 2016 meni kokonaan kahden harjoittelun sekä gradun parissa. Carma palasi alkuvuodesta takaisin treenitauolta, ja vahvistimme juoksu-A:ta. Reissasimme keväällä paljon, ja auto poikkesi Joensuusta hyvin usein Mikkeliin, Kuopioon, Turkuun ja pääkaupunkiseudulle. Siellä treenattiin ja kisattiin, kävimme osteopaatilla sekä näimme ystäviä.

- Huhtikuussa gradu ja harjoittelu oli vielä vaiheessa, mutta saimme ihanan ja uuden kodin Mikkelistä, joten muutimme sinne. Muutto tehtiin alusta loppuun alle 24 tunnissa, sillä oli kerättävä Turkuun treenaamaan. Huonekalut löysivät paikkansa ja tavarat kerkesivät nätisti kaappiin. Kiitos ihanat kaverit, tämä ei olisi mitenkään onnistunut ilman teitä. Erityisesti kiitos Anniinalle, joka majoitti meidät loppukevään Joensuussa monta päivää viikossa.

- Toukokuussa meille saapui uusi perheenjäsen, joka sai nimekseen Iva. Mustavalkoinen, kaunis, pieni, pippurinen. Olen kiitollinen, että Outi halusi antaa juuri minulle pennun. Välillä väsyneinä hetkinä Ivan kekseliäisyys turhautti, mutta Iva on ihanan aktiivinen kaveri, joka oppii hyvin nopeasti uudet temput. Onnellinen ja iloinen.


- Toukokuussa valmistuin neljän vuoden urakan jälkeen kasvatustieteiden maisteriksi. Tarkemmin luokanopettajaksi. Ja täytin 23 vuotta.

- Kesä kului kesätöissä. Kisattiin arvokisat, Carma teki SM-kisoissa kaatosateessa nollan ja starttasimme finaaliin loppupäästä. Karsinnat eivät menneet ihan putkeen.

- Heinäkuussa Carma matkusti Brysselin kautta Ranskaan, ja pääsimme edustamaan ensimmäisen kerran Suomea. EO-finaalissa onnistuimme, teimme nollan ja sijoituimme sijalle 10.


- Elokuussa aloitin työt luokanopettajana ja sama homma jatkuu edelleen. Saan opettaa kolmea eri luokka-astetta ja oppia työssä. 

- Syksystä lähtien Carmalla on ollut treenipaikka Kuopiossa, jonne reissaamme Mikkelistä.

 

- Koko vuoden aikana kisasimme Carman kanssa vähemmän kuin aikaisemmin ja keskityimme treenaamiseen. Vuoden aikana teimme 21 nollatulosta, joista 17 oli voittoja, 3 sijalla kaksi ja 1 sijalla kolme.

- Carma oli onneksi koko vuoden terve. Evita oli terve myös todella pitkän jakson ja melkein koko vuoden. Evitalle todettiin loppuvuodesta alkava spondyloosi ja lopetimme agilityn. Evita starttasi syksyllä yhden startin, muutama kuukausi ennen diagnoosia, ja päätti uransa puhtaaseen rataan.


     

- Reina on ollut terve ja elää teräsmummona vanhemmillani.


- Aloitimme koirien kanssa uusina harrastuksina dobon sekä uinnin. Kropan hallitseminen on parantunut isoilla harppauksilla.

- Sain ensimmäisen palkallisen loman jouluna. Tehtiin ja mentiin, tuli reissattua myös Vilnaan.

Kiitos kaikki kaverit. Vuosi on ollut iso, ja on tuntunut, ettei meinaa aina perässä pysyä. Vuosi on kuitenkin ollut hieno.  En aseta tavoitteita tulevalle vuodelle vaan toivon, että säilymme terveinä sekä saamme kaikki tehdä niitä asioita, mistä nautimme. Näillä aikatauluilla ja suunnitelmilla ei olisi selvitty ilman Rikun, muun perheen ja ystävien panosta. Toivon, että tulevana vuonna osaan arvostaa heitä jokaisena päivänä, ja he ovat minun kanssa vielä jatkossa. :) Ehkä yksi tavoite voisi olla, että yritän rauhoittua välillä, jos se tuntuu tarpeelliselta.