tiistai 27. kesäkuuta 2017

SM 2017 Lappeenranta

SM-kisat ovat ohi. Yhdet vuoden parhaimmista kisoista, joissa tunnelma on koko viikonlopun niin hyvä. Reissuun lähdettiin taas luottotytön kanssa, kiitos Liina ihanasta viikonlopusta, tsempistä, tuesta ja ihan kaikesta: 


Carma starttasi muutaman edellisvuoden tapaan perjantaina kaksi starttia totutellen pohjaan sekä sunnuntaina yksilökisassa. Lauantain joukkuekilpailu ollaan jo muutaman vuoden ajan jätetty väliin, että Carma saa yhden lepopäivän starttipäivien väliin. Lauantai vietettiin kisapaikalla paljain jaloin kulkien yli 30 asteen helteessä kannustaen ja katsoen hienoja suorituksia hiekan polttaen jalkoja.

Viikonloppu oli huikea. Se herätti niin paljon tunteita, itkua ilosta ja vähän ehkä haikeudestakin. Kavereiden onnisumiset ja myös omat siinä sivussa. Nämä viikonloput ovat henkisesti rankkoja. Carma voitti neljästä radasta kolme, saimme startata meidän parhaimpien ystävien Annin ja Rallin kanssa peräkkäin sunnuntain yksilökisassa, Carma sai kiellon karsintaradalta, pääsi nopeimman vitosen turvin kuitenkin finaaliin, voitti finaaliradan nollatuloksella ja oli kokonaistuloksen nopein. Meidän hyvät kaverit Annina ja Elmo voittivat SM-kultaa..... Tapahtui aika paljon yhdelle viikonlopulle. 

Perjantain iltakisat:



Kuvat Jukka Pätynen ||Kuvat julkaistu kuvaajan luvalla: 




Carman viikoloppu videona:


sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Iltakisaamassa Järvenpäässä


Viikko sitten maanantaina kisattiin tämän kevätkauden viimeiset kisat Järvenpäässä. Olen koko kevään ajan miettinyt, että pitäisi päästä treenaamaan sateisella säällä kentälle ja tämä "toive" toteutui, kun Järvenpäässä tihutti vettä koko illan enemmän tai vähemmän. Kisat käytiin kahdella kentällä yhtä aikaa, joten onneksi starttien välit eivät olleet ihan kohtuuttoman pitkät, vaikka kisapaikalta päästiinkin lähtemään vasta yhdentoista jälkeen illalla. 

Kisoihin suunnattiin melkoisella kiireellä ja kiireen tuntu pysyi omassa kehossa jostain syystä lähes koko kisapäivän. Rataantutustumiset tuntuivat vähän sähläämiseltä ja ne tuli lopetettua aikaisemmin, jotta kerkesi kylmällä ilmalla lämmittelemään koiran varmasti kunnolla. Itse kisaradat Carman kanssa tuntuivat kuitenkin hyviltä, eikä varsinkaan kahdessa ensimmäisessä radassa ollut kauheasti mitään ylimääräistä. Päivän viimeisellä hyppyradalla Carma lähti parissa kohdassa aika lapasesta, mutta niissä kohdissa ohjaaja pystyi katsomaan vain peiliin. Päivän tuloksina kolmelta radalta triplanollat sijoituksin 1., 1. ja 2. 

Carman kisaradat:




Viime viikko oli muutenkin aikamoista haipakkaa. Kolmen päivän aikana tuli nähtyä Helsinki, Järvenpää, Mikkeli sekä Joensuu. Helsingissä ja Joensuussa tuli vietettyä aikaa ystävien kanssa sekä Joensuussa koirat pääsivät treenaamaan sekä fyssarin käsittelyyn. Tuleva viikko otetaan rauhassa ja jäädään odottelemaan Lappeenrannan SM-kisoja. Perjantaina Mikkeliin palattua Carma sai jälleen itselleen  kesäturkin ja tässä on tämän kesän viimeinen kuva Carmasta turkin kanssa: 


Treenipätkät ollaan muokattu omaan treenilistaan sopiviksi huonoimmista kisakohdista ja treenitilanteissa ollaan saatu onnistumisia. Kotona muutaman esteen pätkillä on paljon helpompaa pitää oma maksinivauhti yllä, ja kasvattaa koiran itseluottamusta lyhyiden pätkien sekä palkan avulla. Carma on treenannut kaksi kertaa kesäkuussa ja ollaan vahvistettu keppihakua hämyputken sekä -hypyn avulla. Myös välistävetoja ollaan Sannan kehotuksesa vahvistettu kaksi kertaa, koska niiden suhteen liikutaan todellakin pois minun mukavuusalueelta. Hiekkatuntumaa ollaan saatu nyt kunnolla touko- ja kesäkuun aikana ja vaihtelu nurmen kanssa tekee hyvää, vaikka se tuntuu välillä hyvin vaikealta. Täytyy kuitenkin olla iloinen, että meillä on mahdollisuus treenata halutessaan sekä nurmella että hiekalla, joten tuntuman säilyttäminen näiden välillä on helpompaa.

Seuraavassa treenivideossa Carman toukokuun viimeisen viikon ja kesäkuun treenit: 




Eilen koulutettiin kahdeksan tuntia Mikkelissä. Ihailtavaa asennetta niin fysiikka- kuin lajitreeneissä:



torstai 1. kesäkuuta 2017

Joensuun kisat

Kevään kisat lähenee loppuaan ja enää on vain kaksi viikkoa aikaa kesän ensimmäisiin arvokisoihin. Carma kisasi viikonloppuna perinteikkäästi Joensuun toukokuun kisoissa, joihin olemme yleensä päättäneet kevätkauden ja jääneet odottelemaan SM-kisoja. Muista vuosista poiketen, Carma kisaa vielä yhdet kisat ennen Lappeenrantaa. 

Joensuussa oli hyvä olo kisata. Muihin moniin tämän kevään kisoihin verrattuna minulla oli hirmuisen hyvä olo ja luotto meidän tekemiseen. Carma starttasi luokan ensimmäisenä, joka ei ole minulle se kaikista paras lähtöpaikka, mutta perusteelliset lämmittelyt sekä ohjaajalle että koiralle onnistuivat Anniinan avustuksella. Minulle kisapäivän aikana lämmittelyt ja jäähdyttelyt ovat kaikkein tärkein asia ja otan ne mielummin varman päälle, joten lisäkädet olivat iso helpotus. 

Kisoista tuloksina kaksi nollavoittoa sekä yksi 5vp. Vitonen tuli, kun Carma aloitti helpohkon keppikulman väärin minun osoittaessa ihan vähän väärään suuntaan. Carma on ohjauksista niin tarkka, joten se vaatii minulta ääretöntä keskittymistä radalla. Hiekkapohjalla en tällä hetkellä myöskään luota täysin Carman keppeihin irrotuksien osalta, joten sekin tuo oman haasteen ratasuunnitteluun. Muuten radoilta jäi onnistunut olo eikä radoissa ollut ihmeellistä. :)

Carman voitot:


Pidennetty viikonloppu Joensuussa oli jälleen kerran kiva. Reissua ja kisoja varjostivat kuitenkin oma sairastelu, kun esimmäisen päivän jälkeen sairastuin kovaan kurkkukipuun, joka lopulta muuttui flunssaksi ja on nyt vienyt äänen lähes kokonaan. Samana päivänä myös minun vasemman jalan penikat sekä jalkapöytä kipeytyivät. Kipulääkkeiden, jalan teippauksen sekä Voltarinen avulla saatiin jalka kisakuntoon, ja tällä hetkellä jalka voi hyvin. Sama jalka on oireillut kevään aikana useamman kerran, joten sitä on varmaan osattava seurata ja malttaa hetki levätä raskaimmista treeneistä. Tiistaina treenasimme kuitenkin Kuopiossa meidän kevään viimeiset treenit ja jalka kesti siellä ihan hyvin. Kesän ajan lepäämme raskaimmista treeneistä ja jatkamme Kuopion ryhmässä sitten syksyllä. 

Kuvat/photos: Martti Vaidla