perjantai 16. elokuuta 2019

Koko kesä yhdessä tekstissä

Koko kesä vierähti, 10 viikon ”kesäloma” loppui ja oli aika palata takaisin opehommiin. Kesä kului omien koirien kanssa touhuten ja paljon kouluttaen. Varsinaista lomaa ei siis juuri ollut, mutta sai tehdä juuri sitä mistä eniten tykkää. :) Tälle vuodelle ei ole enää juuri antaa koulutuspäiviä, joten jatkossa seuraavat koulutuspäivät on annettava ensi vuodelle. 


Iva on kuntoutunut A:n onnettomuuden jälkeen hyvin ja pääsi kesällä hyvin kiinni takaisin lajiharjoitteluun. Iva kisasi heinäkuussa yhdet kaksipäiväiset kisat Mikkelissä (edelliset kisat huhtikuun alussa) ja nousi heti ensimmäisellä startilla nollavoitolla kolmosiin. :) Iva teki myös ensimmäisellä kolmosluokan startilla nollan, Carma sijoittui sijalle 1. ja Iva sijalle 4. Iva tekee hyviä ratoja, mutta oma ohjaus on vielä liian varovaista ja yhteistyö vaatii vielä hiomista sekä paljon yhteisiä kilometrejä. 


Carma kisasi myös kesän aikana yhdet tavalliset kisat, saman KooKoon kisaviikonlopun Mikkelissä. Kuusi starttia, neljä nollavoittoa ja kaksi muuten hyvää rataa. Carman kanssa työskentely tuntuu hyvältä ja varmalta. Harmillisesti tämä yhteistyö ei kantanut vieläkään MM-karsinnoissa, joissa tehtiin muutama heikko rata sekä rimavitonen. Nopein aika rimavitosella siivitti meidät kuitenkin finaalipäivälle.

Carman kisat Mikkelissä heinäkuussa:


Ivan kisat Mikkelissä heinäkuussa:



Ilman koiria reissasimme Portugaliin ja kymmenen päivää reissun jälkeen suuntasimme EO-kilpailuihin  Hollantiin heinäkuun lopussa. Vaativat olosuhteet, +44 asteen helle, kisat yöllä pimeässä ja kolmen tunnin yöunilla takaisin aamulla kisaamaan... Carma teki mieletöntä työtä, mutta geopohjaisella kuumalla hiekkapohjalla valitettavasti tippui joka radalla yksi rima... Olen ylpeä kuitenkin Carman työskentelystä sekä hermoista reissata ja kisata. Kisojen jälkeen kierrettiin neljä päivää Hollantia nähden Rotterdam, Haagin upeat hiekkarannat ja kaunis Amsterdam. 

Heti Suomeen palattuamme jäin kouluttamaan shelttejä Espooseen ja seuraavana päivänä suuntasimme Mikkelin kautta Porvoon näyttelyyn Ivan kanssa. Ensimmäinen näyttely, jonka toivoin olevan meidän viimeisen, kunhan vaadittava H tulisi - näyttelyistä tulikin oikea jättipommi ja kaikkien yllätykseksi tulos ol8kin ERI4 SA!! :D 

Tässä tärkeimmät, johan on ollut!