lauantai 6. syyskuuta 2014

Huoltoa

Maanantaina muutettiin takaisin Joensuuhun ja keskiviikkona Carma pääsi Siljan käsittelyyn. :)

Silja hoiti Carmaa jälleen kerran pitkään sekä hartaudella ja koira oli niin onnellinen hoidon jälkeen ettei tosikaan. Pientä kireyttä löytyi kropan oikealta puolelta ja oikea takajalka on mennyt huomattavasti parempaan sitten Jerryn käsittelyn. Takajalka oli jo muuten jumiton, mutta lonkankoukistaja ja lähentäjä olivat vielä kireät. Siljalta tuli myös kommenttia, että selkä tuntuu paljon voimakkaammalta ja kesän aikana Carman lihaksisto on kasvanut. Huono lihaksisto Carmalla ei ole aikaisemminkaan ollut, mutta oli hienoa kuulla, että kehitystä on tapahtunut edelleen :) Kiitos Silja taas tuhannesti kaikesta!

Muuten ollaan viimeiset pari viikkoa otettu aika rauhallisesti. Pitkillä lenkeillä ollaan käyty silloin kun olo antaa periksi ja parit pienen pienet treenit ollaan tehty, mutta muuten omistaja on vain yrittänyt parantua. Kurkkukipu on väistynyt ja ääni on vihdoin tullut takaisin, mutta flunssa ja hakkaava yskä ei ota väistyäkseen. Toivottavasti päästäisiin pian nauttimaan kauniista syyssäistä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti