perjantai 23. joulukuuta 2016

Iva 9kk

Iva täytti tänään 9 kuukautta. Iva on päässyt tutustumaan agilityyn viimeisen 1,5kk aikana, ja tässä samalla pieni video:


Pentutreeneissä ollaan keskitytty ainoastaan juoksemiseen sekä leikkimiseen, ja se tulee varmaan olemaan vallitseva teema jatkossakin. Ivan mielestä tekeminen hallissa on hirmuisen kivaa, ja toivoisin kovasti, että sama asenne pysyisi tulevaisuudessa ja vahvistuisi entisestään. Iva oppi hyvin nopeasti tunnistamaan treenihallin ja on saanut monet vetolelut rikottua.  Katsotaan, mitä aika tekee minihiirelle.

Iva 9kk: 30,5cm & 3,95kg. 

Carma sekä Iva aloittivat molemmat juoksunsa, ja Carma palailee sitten niiden jälkeen harrastuksien pariin. Joululoman aikana on tarkoitus opettaa molemmille tytöille muutamat uudet temput, tehdä dobopallolla sekä nukkua pitkään. Carman kroppa on nyt tauon aikana hoidettu kaksi kertaa, kerran fysioterapiassa Mikkelissä ja tällä viikolla Helsingissä Jerryllä. Ensimmäisellä hoitokerralla oli pientä kireyttä, mutta kropan liikkuvuus ja lihaksisto ovat hyvällä mallilla. 

Evita on pitänyt meidän lipun pystyssä eläinlääkärissä. Evita kävi röntgenkuvissa, jossa havaittiin alkava spondyloosi. Keskiselässä oleva luupiikki on pieni, mutta on vaikuttanut Evitan elämään selvästi. Aluksi Eville tulee antaa Cartrophen-pistoksia ja pääsääntöisesti selkää hoidetaan nyt muutaman kerran viikossa eläinlääkärissä laserilla. Jatkossa katsotaan, mikä on fysioterapian tai osteopatian vaikutus. Vaikka uutiset eivät olleet iloisimmat, onneksi syy löytyi ja nyt sitä pääsee hoitamaan oikeanlaisin keinoin. Evita on päässyt jo muutaman kerran vähän pidemmille hihnalenkeille metsäpoluille, ja toivotaan, että elämä alkaa pyörimään taas onnellisemmin. Rankat harrastukset jäävät pois, mutta uinnin pitäisi tehdä hyvää, kunhan yleisvointi on muuten hyvä. 

Oikein hyvää joulua kaikille koko meidän porukalta!



perjantai 9. joulukuuta 2016

Pienelle huilitauolle


Carma jäi viikko sitten pienelle talvitauolle. Edellinen kuukauden kestänyt tauko pidettiin elokuussa EO-reissun jälkeen ja tämän jälkeen syksyllä ollaan treenattu tiiviisti täsmätreenejä, käyty Kuopiossa sekä kisailtu. Kuten tänäkin vuonna, joulukuun alussa jäädään pienelle talvitauolle. Kovasti on intoa treenata, mutta nyt on hyvä aika vetää hetki henkeä ja jäädä pohtimaan tulevaa. 

Treenien teemana ennen taukoa olivat hämyesteet, jotka viimeisien kisojen perusteella sopivat meille kuin nappi takkiin. Viimeiset kisat kisattiin Kuopion reissulla, tein hupsuja ohjausmokia ja Carma sujahti radoilla yhden esteen sijaan putkeen. Tietää ainakin mitä täytyy vahvistaa tauon jälkeen. On kiva kuitenkin huomata, että Carma etenee itsevarmasti eteenpäin. 

Carman treenivideo hämyesteillä. Hyviä pätkiä, joista jatketaan tauon jälkeen:





Iva on lenkkeillyt Carman mukana vapaana metsässä ja siinä sivussa päässyt kahlaamaan hankeen. Hyvä tapa, ja toivottavasti hanget kestävät pehmeinä ja tätä päästään jatkamaan läpi talven. Iva on käynyt myös muutamia kertoja hallilla. Iva on kovin innokas ja tekevä: sen kanssa on hauska tehdä, mutta se osaa myös haastaa omalla itsenäisellä sekä päättäväisellä asenteellaan.

Evitan vointi on jatkunut hyvänä sekä huonona. Silmäkontrolli näytti positiivista valoa ja tämän osalta asiat ovat jälleen kunnossa. Valitettavasti tämän jälkeen Evita on ollut uudestaan aika kipeä, kun Evi vahingoitti selkänsä. Evita on ollut kauan todella terve, mutta nyt pientä koetellaan kunnolla. Toivottavasti saataisiin meidän pienen suuri tyttö pian terveeksi. 

Iva 8kk

Lenkkimaastot