Meillä juhlittiin torstaina Ivan ensimmäisiä syntymäpäiviä, sillä Iva täytti nyt jo kokonaisen vuoden. Onnea Veela, Pokka, Nhi sekä Hile!
Iva on pieni, Iva on iloinen. Ivasta on vuoden aikana kasvanut ja muovautunut meidän laumaan juuri sopiva jäsen. Parasta on, että nykyään arjessa
Ivan toimintaan pystyy luottamaan täysin. Se kulkee itsevarmana vapaana siellä missä Carmakin, se ei hötkyile eikä sekoile. Kun tehdään hommia, silloin niitä tehdään täysillä. Ihan pienenä se otti kovasti mallia Evitasta, mutta Evitan höpöilyyn se lähtee enää harvoin mukaan. Kun on tylsää, seinän pinnat saavat välillä kyytiä niin kavereilla, kotona kuin vanhemmillani, mutta se on pikkuvika...?
Kuopiossa on taas tullut vietettyä aikaa jonkin verran. Perjantaina suunnattiin Annin luokse Siilinjärvelle, ja meillä oli ihan huikean kiva viikonloppu. Jokaisella kerralla mieli vaan lepää! Tällä kerralla ei treenattu yhdessä lajitreenejä ollenkaan, vaan lauantaina treenattiin omat fysiikkatreenit ja käytiin katsomassa kisoja, sunnuntaina kisattiin Annin ja Rallin kanssa.
Paras treeniseura
Sunnuntaina Carma starttasi Kuopiossa kaksi rataa: yhden hyppy- ja agilityradan. Yhteisestä tekemisestä jäi hyvä fiilis, vaikka radoilla olisi voinut edelleen olla rohkeampi. Muutenkin ratavedoilla tuntuu, että oma puhti vain loppuu viimeisillä esteillä. Carma teki agilityradalla hienon nolla sijoittuen sijalle 2. ystävien voittaessa. Hyppyradalta jäi vielä parempi mieli, mutta renkaalla tapahtui jotain. Emme ole treenanneet renkaalle juurikaan käännöksiä, ja nyt renkaalle tultiin putken kautta kovalla vauhdilla. Carma osui renkaaseen ja rengas hajosi. Renkaalle varmaan pitäisi treenata käännöksiä maltillisemmasta vauhdista.
Kisojen jälkeen palautuminen jäi vain 1,5 vuorokauteen. Eilen tiistaina treenattiin Kuopiossa, pidettiin rimat matalalla ja tehtiin pieniä pätkiä. Rata oli ihan hurjan kiva ja meille haastava leijeröinteineen. Viimeisellä vedolla tehtiin yksi yritys, jossa kokeiltiin kaikki 18 estettä putkeen, ja ne toimi!
+ Leijeröinnit toimivat
+ Uutta ajateltavaa alun sijoittumiseen pakkovalsseissa
+ Hyvät kepit
+ Pienestä treenistä saatiin ohjaajalle hyvin rankka
+ Kotiläksyjä sopivasti
- Vieläkin paremmat alkulämmittelyt ohjaajalle
- Mieti sijoittuminen paremmin jatkossa (este nro. 2) -> Esteiden lähellä ei tarvitse olla
- Opettele paremmin tunnistamaan Carmalle sopivammat linjat, nyt minulla ei ole ihan tarkkaa aavistusta kumpi vaihtoehto on nopeampi -> Kello käteen useammin myös omissa treeneissä
Carma on päässyt treenaamaan ja kisaamaan Tampereen EO-karsintojen jälkeen. Kisoista oltiin poissa reilu kuukausi ja tuntuu, että tämä vuosi on ollut etenkin kisojen osalta yhtä taukoa. Rytmiä on ollut vaikea löytää, mutta ehkä tämä tästä kevään mittaan. Toivottavasti. :)
Treeneissä pääpaino on ollut hyvin pienissä jutuissa. Ollaan tehty vaikeita juttuja ja palkattu hyvin paljon. Imu esteillä ollaan saatu treeneissä hyvin eteen, joten jospa vielä aikanaan myös kisoissa?
Tässä Carman treenivideo:
Treenien pääpaino on ollut erotteluiden eri muodoissa. Ollaan yritetty vahvistaa suullisen käskyn merkitystä, vaikka ohjaus pysyisikin joissain tilanteissa samana. Treeneissä tämä toimii jo kivasti, mutta läheskään samanlaista tatsia ei ole kisaradoilla.
Vallitsevia teemoja, joita jatketaan koko kevään ajan:
- kepit: eri kulmat, imu eteen, hämyesteet keppien läheisyydessä
- konktait: etenkin erottelut ja itsenäisyyden ylläpitäminen, erilaiset ohjaukset kontaktien jälkeen
- leijeröinnit: vaikeusastetta yritetään lisätä. Leijeröinnit toimivat treenitilanteissa hyvin, mutta niitä on kisoissa kovin harvoin ja niitä on vaikea saada siellä toimimaan.
Ratatreeniä pitäisi tehdä ehkä hieman enemmän? Vire kasvaa ja molemmat väsyy, lyhyillä pätkillä on helpompi pitää tatsi täydessä vauhdissa. Täytyy hyödyntää Kuopion treenit ja ottaa tämä varmaan tavoitteeksi siellä. Omia fysiikkatreenejä ollaan tehty paljon ja niihin on hyvät suunnitelmat ja sekä kivat kaverit. :) Oma lihaskunto täytyy saada kasvamaan, jotta jaksaa pusertaa vähän paremmin.
Carma on kisannut kahdet kisat etelässä. Sipoossa päästiin suprkivoille Petr Pupikin radoille ja matkaseurana olivat ihanat Anni ja Ralli. Radat olivat todella nopeatempoisia, jotka sisälsivät vauhtia ja leijeröintejä. Leijeröintejä me ei vaan osattu ja homma meni vähän hosumiseksi. Tällaisia ratoja toivoisi niin kovin paljon lisää! Eilen kisasimme Vantaalla Italialaisen Sandra Deiddan radoilla ja yritin pitää homman myös omassa päänupissa kasassa sekä rauhoittua. Kahdelta radalta Carmalle nolla sijoilla 2. ja 3, keskimmäisellä radalla uusittiin keinu, kun Carma pysähtyi nätisti, mutta ei odottanut vapautuskäskyä. Kevään aikana yritetään päästä harjoittelemaan kisoihin mahdollisimman monen sellaisen tuomarin radoille, jotka tekisivät mahdollisimman vauhdikkaita ja haastavia ratoja.