keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kuopio, ystävä ja kivoja juttuja

Viime perjantaina suunnattiin Annin, Rallin ja Pron luokse Kuopioon. Edelliset ja tulevat viikot ovat kovin kiireisiä koulun ja töiden osalta, joten viikonloppua odotettiin kovasti. Oli niin ihana nähdä pitkästä aikaa kunnolla. Miten  paljon me ollaankin kaivattu näiden tyyppien seuraa.


Ralli ja Carma pääsivä kisaamaan myös yhdessä ACE:n uuteen halliin. Vaikka kisat tuntuivat tällä reissulla vähän toissijaisilta, oli silti kivaa päästä kisaamaan. :) Tavoitteena oli keskittyä kontakteihin, sillä etenkin Helsingin keinusuoritukset olivat minun mieleen vähän kyseenalaisia. Halusin myös päästä tekemään niitä juttuja mitä tehdään yleensä treeneissäkin, onnistuu ne tai ei. Tiedetysti Jan Egil Eiden radat eivät pettänet - virtaviivaisilla ja nopeatempoisilla radoilla pääsi testaamaan koiran esteosaamista sekä omaa ajoitusta ja nopeutta liikkua radalla. Lauantain radoilla minulla oli parissa kohtaa pieniä ajoitusvaikeuksia, jotka jäivät vähän painamaan omaa mieltä. Sanotaan, että yhtenä vahvuutenani voidaan pitää nopeutta, mutta olen silti usein väärässä paikassa väärään aikaan. Joistakin tilanteista ja ohjauksista minun on vain niin kovin vaikea lähteä liikkeelle. Omia liikkeellelähtöjä ja räjähtävyyttä tulisi treenata paljon enemmän. Sunnuntaina yritin erityisesti keskittyä omaan liikkumiseen radalla ja ajoituksetkin onnistuivat paljon paremmin. 

Radoilta löytyi paljon kohtia, joita olisi kiva joskus ottaa mukaan myös omiin treeneihin. Carmalle viikonlopulta pari nollaa ja erityisen hyvä mieli tuli, että päästiin vihdoin testaamaan keppiosaamista ja vielä onnistuneesti. Myös persjättöjen ajoitukset onnistuivat melko kivasti jokaisella viikonlopun radalla. "Mistä sinulle on tullut niin outo ajatus mieleesi, että ette pystyisi". Niin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti