Joulukuun alussa kisattiin Liedossa ja nähtiin kaveria Turussa ajan kanssa. Näistä kisoista Carma aloitti joulutauon ja jatkamme harrastamista tammikuussa. Tauon tavoitteena on antaa kropan lisäksi myös henkisen puolen levätä. Carma lenkkeilee tavallisia pitkiä lenkkejä, mutta vapaana juoksemisen sijaan näin aluksi hihnassa. Myöskään ei käydä uimassa tai tehdä kiihdyttäviä temppuja. Carma on äärimmäisen ihana ja helppo koira kotona, myös tauon aikana.
Kisoihin lähdettäessä oli odottava fiilis. Oli hienoa päästä starttaamaan vielä ennen taukoa. Suomalainen ja uusi tuomarituttavuus, Jouni Kautto, olivat suunnitelleet vaikeat, mutta ihan äärettömän mukavat radat. Radoilla oli niitä juttuja, joita ollaan treenattu, ja myös niitä asioita, jotka ovat vielä hyvin epävarmoja ja tarvitsevat harjoitusta. Olen tyytyväinen ratavalintoihin ja siihen, että uskalsin ohjata epävarmat kohdat niillä tavoilla, kuin tekisin ne myös kotona treenatessa. Meille tuli tosi paljon pieniä huteja, vähintään mekein jokaisella radalla yksi. Viikonlopun viimeisellä radalla askeleet osuivat yksiin, eikä tullut mitään ylimääräistä.
Viikonlopun aikana Carmalle viidestä radasta neljä nollaa, kolme voittoa ja yksi 2. sija. Videot alla:
Vuosi ei ole ollut helpoin. Tärkeintä kuitenkin, että kaikki ovat päällisin puolin sujuneet onnellisesti ja me kaikki olemme olleet terveitä ilman suurempia haavereita. En tiedä monta tälläista vuotta voi saada putkeen, mutta olemme kiitollisia. Me onnistuimme meidän vuodessa omalla tavallamme harrastuksissa ja siinä tärkeimmässä, arjessa.
Me taidetaan saada pitkästä aikaa moneen moneen vuoteen valkea joulu. Me tahdomme toivottaa kaikille ihanaa ja rauhallista joulua. Talvisien lumikuvien sijaan muutama julkaisematon kuva marraskuulta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti