sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Alkanut kevät

Kiireiden myötä blogi on hiemn jäänyt. Se on ollut mielessä, mutta kotiin päästessä rauhoittuminen on ollut mielekkäämpää. Alkuvuoden aikana on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea, joten tässä tärkeimmät:

Reina täytti helmikuun lopussa 15 vuotta. Tuntuu ihan uskomattomalta, että Reina on kulkenut mukana lähes koko minun elämän. Muistan vieläkin sen päivän, kun nähtiin ensimmäisen kerran minun ollessa  9-vuotias.  Tällä hetkellä Reina voi hyvin ja on pirteä. 


Oman fyysisen puolen kanssa on ollut hieman ongelmia. Minun vasen polvi kipeytyi jälleen syksyllä 2017 eikä se ole sen jälkeen tullut kunnolla kuntoon. Löysin vihdoin minulle sopivan lääkärin ja polvi magneetitkuvattiin helmikuussa. Polvi kipeytyy todella helposti ja todella pahasti, mutta siitä ei löytynyt magneetissakaan mitään rakenteellista vikaa. Polvi on "oppikirjan mukainen", mutta välillä pelkästään autollakin ajaminen koskee. Treenit ja kisat pystyy vetämään ainakin vielä kivuttomasti teippauksien avulla, hiidon ja pyöräilyn sekä sulkapallon se kestää normaalisti. Polvea lähdetään kuntouttamaan nyt aluksi Helsingissä ja ensimmäinen käyntikerta osuu pääsiäselle. Toivon todella, että kaikki tulisi taas kuntoon ja pääsisi normaaliin elämään jälleen kiinni.


Tytöt ovat käyneet tavalliseen tapaan fysioterapeutin sekä osteopaatin käsittelyssä. Carman kroppa on ollut hyvässä kunnossa, Ivasta on löytynyt pieniä kireyksiä. Iva rauhoittuu nykyään hoitotilanteisiin paljon paremmin kuin aikaisemmin. Ei vieläkään täydellisesti, mutta suuri parannus aikaisempaan. Hoitotilanteet näyttävät olevan Ivalle jo ihan kohtuullisen mielekkäitä. :)

Kevään kisat ovat menneet aika samalla tavalla kuin aikaisempinakin vuosina tähän aikaan. Radat ovat olleet hyviä, mutta ollaan saatu tehtyä myös virheitä. Ollaan yritetty tehdä mahdollisimman rennolla otteella, täysiä ja varmistelematta. Olen yrittänyt valita juuri sellaiset vaihtoehdot ohjauskuvioille, mitä ollaan harjoiteltu myös treeneissä. Radan jälkeen olen voinut olla tyytyväinen omiin valintoihin, virheen kanssa tai ilman. Joitakin yksittäisiä nollia on myös tullut.

Carma kotihallilla helmi- ja maaliskuussa:


Carma Kuopiossa sekä kisoissa helmi- ja maaliskuussa: 






Iva kotihallilla


Kouluttamassa Joensuussa helmikuussa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti