maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kenraalikisat

Eilen käytiin juoksemassa Mikkelin kotikisoissa kolme rataa. Tarkoitus oli hakea hyvää fiilistä ja muistutella kontakteja. Tämä oli meidän viimeinen kerta esteillä ennen SM-kisoja, joten nyt vain levätään, lenkkeillään ja nautitaan. :) Tänään Carma pääsi vielä hierojalle eikä mitään ihmeellistä löytynyt. :)


Kisapäivä oli oikein onnistunut. Tulosrivi näytti 0/2. , hyl ja 5vp. Fiilis oli oikein hyvä, mentiin niin kovaa kuin pystyttiin ja oma luotto koiraan löytyi. Pieniä huolimattomuusvirheitä tulee, mutta tulkoot, radoissa oli paljon positiivista. Varmistelematon tekeminen on ollut tämän vuoden suurin tavoite ja ensimmäistä kertaa onnistuimme siinä jokaisella radalla. Tuomarina toimi meille uusi tuomarituttavuus Jari Helin ja hänestä on ainoastaan positiivista sanottavaa. :) Kivojen ratojen lisäksi hän kyllä todellakin ajattelee vain koirien parasta. Meidän nollaradan jälkeen Jari juoksi meidät kiinni ja kertoi, että Carma oli kaatunut kuperkeikalla kolmanneksi viimeisessä putkessa. Carmalle on käynyt näin valitettavan usein ja Jari oli ensimmäinen tuomari, joka tästä tuli sanomaan.

Aluksi pienet huolimattomuusvirheet harmittivat, koska radat tuntuivat muuten niin hyviltä. Kisojen jälkeen takki oli ihan tyhjä - positiivisella tavalla. Me odotetaan viikonloppua todella paljon, hienoa päästä kisaamaan Carman ensimmäiset SM-kisat. :) Isojen kisojen tunnelma, kisafiilis ja kokonaisuudessaan se reissu ystävien kanssa. On hienoa päästä kisaamaan Suomen parhaimpien parien joukkoon ja ottamaan oppia heiltä. :)

2 kommenttia: