tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kisaviikonloppu

Kaksipäiväiset kisat on nyt tämän kevään ja kesän osalta koettu, kun viikonloppuna kokeiltiin kahden päivän kisoja. Tiedossa oli kaksi starttia Lappeenrannassa, kolme starttia Kuopiossa. Kuopion reissuun sai samalla kivasti yhdistettyä muita tärkeitä juttuja.

Radoista jäi hyvä fiilis. Teimme yhdessä ja sain tärkeitä muistutuksia omaan ohjaamiseen. Hyvää seuraa ja urheilua. Mitäpä muuta?  Tuloksina 0/2., 0/1., 0/1 sekä kaksi pientä pikkumokaa, kun Carma lipsahtikin väärälle hypylle. Kevään kisakalenterikin on kaiken keskellä hahmottunut ja ennen SM-kisoja sekä MM-karsintoja on tarkoitus käydä  kolmet kisat, mikäli aikataulu sen suo. Kesän lähentyessä ei tehdä kamalasti mitään uutta, yritetään pitää treenit pieninä, keskittyä muihin juttuihin ja  vahvistaa hyvää mieltä.

Videota viikonlopun radoista:


Mitä hyvää?
- Homma tuntui hyvältä, kaverit tekivät fiiliksestä vielä hienomman
- Ensimmäisen kerran A x 2 samalla radalla, ensimmäisen kerran koskaan käännös A:n jälkeen
- Yhdellä radalla hieno itsenäinen keinu
- Takaaleikkaus kepeillä, onnistunut putki-puomi erottelu

Muistutusta:
- Takaakierrrot
- Älä auta liikaa takaaleikkauksissa
- Malttia
- Muista Carman ohjaus vinohypyillä

Video viikkojen takaisista treeneistä, kun ollaan päästy reissujen yhteydessä treenaamaan:


Carma ja Riena:



Carma Kuopiossa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti