maanantai 8. syyskuuta 2014

Kontaktitreeniä

Eilen tarjoutui mahdollisuus osallistua naapuriseuran möllikisoihin. Käytettiin se ja kävimme työstämässä kontakteja kisavireessä. :) Kuumennettiin Carmaa paljon ennnen omia startteja, jotta vire olisi mahdollisimman todenmukainen.

Kontaktit olivat huikean hyvät, tavoitteeseen päästiin. Tehtiin ensimmäistä kertaa kisavireessä alumiinikeinua, kevyttä keinua, ja se oli juuri sellainen millaiseksi olen sitä opetusprosessin aikana halunnut työstää. Toivottavasti jatketaan samalla mallilla ja saadaan työstettyä keinua vielä eteenpäin. :) Radoista jäi muutenkin hyvä fiilis, vaikka vähän jäi jälkimmäisellä radalla levy päälle, kun yritin irrottaa putken jälkeen sivuhypylle. Suosittelen kelaamaan kohtaan 1.00, hupiosuuteen.

Molemmilta radoilta löytyi sopivasti kontaktit ja, koska uusintamahdollisuutta ei ollut, starttasimme sekä möllien että kisaavien radant. Molempien ratojen jälkeen itselläni oli yskään tukehtuminen suhteellisen lähellä, ei paraneminen ole vissiin vielä ihan parhaimmassa vaiheessa. Lähdettiin silti, hyvä näin. :) Toivoisin niin kovin, että kohta pääsisi taas oikeasti tekemään jotain.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti