perjantai 13. maaliskuuta 2015

Treenaamassa

Parin lepoviikon jälkeen on ollut ihana päästä taas treenaamaan. :) Keskiviikkona teimme tosi kevyet omatoimitreenit ja eilen päästiin ryhmätreeneihin. Kaksi treenikertaa viikossa on  kyllä ehdoton maksimi ja silloinkin etenkin toiset treenit olisi hyvä pitää lyhyinä. 

Keskiviikkona omatoimitreeneissä tehtiin helmikuun lopulla kouluttamani radan alkua. Neljälle ensimmäiselle esteelle sai tehtyä kolme erilaista ohjausvaihtoehtoa enkä yhtään osannut arvioida mikä olisi Carmalle kaikista paras. 

 .

- Vaihtoehto 1: Ohjaajan sijoittuminen esteelle kolme. Keilaus esteelle 2 takaakiertoon ja pakkovalssi-valssi esteille 3-4. Haastaa koiran itsenäistä työskentelyä vaihtoehdoista eniten ja jättää koiran suorittamaan yksin. Kuitenkin meille ajallisesti huonoin vaihtoehto
- Vaihtoehto 2: Ohjaajan sijoittuminen mahdollisimman lähelle estettä 3. Itsenäinen pakkovalssi esteelle 2 ja takaakierto-päällejuoksu esteelle kolme. Suunnilleen yhtä nopea kuin vaihtoehto 3.
- Vaihtoehto 3: Ohjaus "perinteisellä" tyylillä. Esteelle 2 takaakierto-persjättö ja esteelle 3 liikkuva pakkovalssi-valssi. Nopein.

Video ohjausvaihtoehtojen kokeiluista sekä helmikuun nollaratatreeni ryhmätreeneistä:


Ryhmätreeneihin ollaan päästy osallistumaan harmillisen vähän. Radat olisivat hyvää harjoitusta ja tulisi tehtyä muutakin kuin kotiläksyjä. Seuraaviin pienryhmätreeneihin päästään taas vasta huhtikuun alussa. 

Eilisessä treenissä oli meille hirveän monta haastavaa kohtaa. Oma tekeminen oli hieman löysää enkä löytänyt lämmittelyistä huolimatta sitä parasta virettä. Tässä itselleni muistutuksena kolme treeneissä esiinnoussutta kohtaa, joita olisi todella hyvä muistutella mieliin joskus tulevaisuudessa:


Loman jälkeen on ollut ihana päästä taas arkeen kunnolla kiinni sekä ollaan päästy liikkumaan pitkien kävely- ja juoksulenkkien ansiosta.. Koiria en ota jäiselle lumelle tai paljaalle asfaltille juoksemaan etteivät tassut rasitu, joten yhteiset hölkkälenkit joutuvat nyt odottamaan kesän pururatoja ja joudutaan keksimään niiden tilalle muuta tekemistä. Ei ole kuitenkaan ollut kiire, kun oma viikko on näyttänyt tältä:

- Maanantai: Tunnin juoksulenkki, asioiden hoitelua ja palautumista lomasta.
- Tiistai: Pyörätreeni Mikkelissä ja kouluttamassa illalla Joensuussa
- Keskiviikko: Intervallit ja kevyet omatoimitreenit
- Torstai: Iillan ryhmätreenit
- Perjantai: Kevyt lihaskuntotreeni (huh miten huonossa kunnossa ihmisen lihaskunto voikaan olla..) ja kouluttamaan, Siljan käynti ja koirien lihashuoltoa.
- Lauantai: Kouluttamaan ja lepoa
- Sunnuntai: Viikon palautteleva, matalan sykkeen hölkkälenkki, lepoa

Aurinkoista viikonloppua kaikille!! :)

2 kommenttia:

  1. Ohhoh mitenköhän en oo tänne aikaisemmn eksynyt! Löydyitte Agarwaen blogilistauksesta kivaa! Liitytään ehdottomasti listoille roikkumaan sen verran hyvän näköistä menoa agilitybaanoilla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon kivasta kommentista! :) Kiva kuulla, että blogi miellyttää :)

    VastaaPoista