tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kolme nollavoittoa + CACIAG

Parin viikon aikana ajatukset ovat olleet aika paljon muualla kuin omassa treenaamisessa tai agilityssa. Lauantaina herätyskellon soidessa tuntui vähän vaikealle ajatella kahden päivän kisakoitoksia, kun ei ollut kunnollista valmistautumista, kisakamat pakkaamatta, eikä oma kroppakaan tuntunut parhaalta mahdolliselta. Lauantaina olin ilmoittanut Carman kahdelle radalle Mikkelin KV-kisoihin, sunnuntaina tehtiin minun ja Jassun viimeinen yhteinen kesäreissu Hausjärvelle Riihimäen kupeeseen.

Kuva: Jasmin Saarinen

Jo lämmittelylenkillä olo tuntui paljon paremmalta ja tuntui hyvältä päästä tekemään yhdessä. Huonosta valmistautumisesta huolimatta radat ja etenkin hyppyrata tuntuivat hyvältä. Radoista löytyy paljon parannettavaa ja hiottavaa olisi, mutta se tunne. Lisäksi Carmalle kaksi rataa ja kaksi voittoa. Toinen radoista oli kansainvälisen agilityradan voitto, jonka seurauksena meidän ensimmäinen CACIAG merkittiin kisakirjaan. 

Sunnuntaina lähdettiin vielä Jassun kanssa Hausjärvelle, viimeiselle yhteiselle kesälomareissulle. Kisapaikka oli täysin uusi ja kisat käytiin hallissa hiekkatekonurmella. Pohja osoittautui meille oikein hyväksi ja Carma liikkui jälleen nurmella hiekkaa paljon paremmin. Oma rytmitys oli vähän sekaisin ja tuntui todella hätäiseltä. Carma eteni ja minä juoksin perässä, mutta oli onni huomata, että etenemistreenit ovat auttaneet. Hyvän mielen reissun lisäksi kaksi hylkyä sekä hyppyradalta nolla ja voitto. 

Mikkelin KV-kisat:



Hausjärven nollavoitto hyppyradalta:


Kuva: Jasmin Saarinen

2 kommenttia: