maanantai 26. lokakuuta 2015

Treenituntumaa

On ollut kivaa päästä taas oikeasti treenaamaan. Viime viikolla vierailtiin pienen tauon jälkeen Kuopiossa. Kuopio, Sanna ja jokaisen kerran rataprofiilit sopivat meille. Haastetta, vaikeita juttuja ja kotiläksyjä tulee aina. Aina oppii uutta. Joistakin voi kuullostaa oudolta, että yhden pienen treenin takia ajetaan toiseen kaupunkiin ja istutaan monta tuntia autossa, mutta on se joka kerran sen arvoista.

Reissaaminen, autossa istuminen sekä etenkin Helsingin kisapäivä painoi varmasti vielä vähän molempia, joten halusin pitää rimat ihan vauvakorkeudelle. Enimmillään korkeus taisi olla 25cm. Rataprofiilissa oli meille haastetta, mutta kokonaisuus kerrankin todella hyvä, kun sai pienet rytmitykset kohdalleen. Parilla hypyllä oli pientä ongelmaa estelukituksessa, mutta keppikulmat, persjätöt ja putkiansat sujuivat. Eheä, hyvä treeni ja silti hieman läksyjä. Seura kruunasi hyvän fiiliksen.

Video treeneistä:



Treenissä oli paljon sellaisia asioita, jota haluaisin päästä testaamaan kisoihin. Kohtia, jossa on pakko luottaa ja mennä täysillä, tai muuten epäonnistuu. Siitä, että uskaltaa yrittää ja ylittää itsensä, siitä tulee yleensä hienompi fiilis epäonnistuessakin kuin varmistelemalla. Tarvitsen itse ärsyttävän paljon varmistusta tiettyihin asioihin ennen kuin uskallan uskoa, että me osataan.  Paljon on jo hyvää, mutta paljon on työstettävää vielä kisatilanteissa ja etenkin omassa nupissa, jotta suoritus olisi täysin halutunlainen. Toivottavasti sitä kohti päästäisiin pikkuhiljaa. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti