perjantai 13. marraskuuta 2015

Kaukana kotoa

Marraskuun ensimmäinen kokonainen viikonloppu vietettiin kaukana kotoa Turussa. Perjantaina treenattiin pitkästä aikaa Timon opeissa, yövyttiin ensimmäinen yö Marin asuntoautossa ja istuttiin iltaa. Lauantaina kisattiin ensimmäisen kerran Turussa, käytiin hyvässä ravintolassa syömässä, nähtiin meidän hyvää kaveria ja juhlittiin.

Timon treenejä on ollut ikävä. Treeneissä ei tällä kertaa ollut mitään kovin ihmeellistä paria valssikohtaa lukuunottamatta. Treenit antoivat uskoa meidän yhteiseen tekemiseen. Edellisen kauden ansiosta tiedän paremmin minkälaisia me olemme yhdessä. Harmi ettei päästä näiden kanssa yhdessä treenaamaan kamalan usein. 

Videokooste: 



Lauantain kisoista nollavoitto sekä kaksi pientä lipsahdusvirhettä. Keskimmäisellä radalla uusin keinun, kun Carma ei odottanut vapautuskäskyä vaan livahti keinulta pois hieman liian aikaisin. Viimeisellä radalla yritin täsmälleen samanlaista keppileikkausta kuin Timon treeneissä (viimeinen klippi videolla), mutta Carma jatkoi pujottelua kolmannen kepin jälkeen väärin. Olen iloinen, että uskalsin yrittää. Keppiosaaminen on treeneissä niin hyvää, joten ei me koskaan opita ellei kisoissa rohkeasti yritetä. :) 

Keppikohta: 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti