tiistai 27. syyskuuta 2016

Kuopion treenit ja kolme voittoa

Viime viikon tiistaina treenattiin taas Kuopiossa. Teemana vauhti, japanilaiset ja muutamat lähetykset takaakiertoihin. Oltiin aika minun inhokkialueella: takaakiertoja olemme yrittäneet harjoitella kovasti, mutta olen kovin huono lähtemään niistä liikkeelle. Myöskään japanilaiset eivät kuulu minun suosikkeihini, vaikka ne ovatkin hyviä ohjausvaihtoehtoja. Aina on tuntunut, että olen niissä myöhässä ja koiran tiellä, jolloin helposti sattuu kaikkea muutakin ikävää.

Treenit antoivat kuitenkin kivasti myönteisiä ajatuksia ja Sanna lähestyi minun heikkouksia onnistuneesti. Tässä pähkinänkuoressa:

+ Onnistuneet liikkeellelähdöt, takaakiertotreenien tekeminen on tuottanut kerrankin tulosta
+ Japanilaiset onnistuivat enkä ollut varsinaisesti myöhässä
+ Tiedostan niiden haastavuuden omassa ohjauksessa ja tärkeyden tietynlaisissa kohdissa radalla
+  Vähän varsinaisia kotiläksyjä, tällä kertaa vain muutamia pikkujuttuja
+  Oikeanlainen mielentila

-  Tunnen olevani edelleen arka japanilaisien käytössä, vaatii paljon treeniä ja onnistuneita toistoja
- Usko enemmän

Kuopion treenit ja meille kovin haastava treeni:



Lauantaina reissattiin taas, kun suuntasimme aikaisin aamusta Lappeenrannan kisoihin. Tiedossa oli kolme rataa ja tarkoituksena oli harjoitella hyppyratoja, sillä tiedossa oli kaksi hyppyrataa sekä yksi agilityrata. Tuloksina Carmalle kolme nollaa ja kolme voittoa. Kiitos ihanille Virpille ja Veegalle matkaseurasta sekä paljon onnea vielä kovasta tulosvarmuudesta. Neljä rataa, neljä nollaa. On se kova.

Agilityrata ei tullut nauhalle, joten tässä hyppyradat:


+ onnistuneita ja rohkeita takaakiertoja
+ hyvä ja rauhallinen olotila ennen rataa, meillä keittää niin helposti yli
+ onnistuneet kontaktit, pystyin luottamaan koiran itsenäiseen osaamiseen

- yksi persjättö olisi pitänyt tehdä viimeisen hyppyradan loppuun
- agilityradalla valtavan iso kaarros ennen keppejä


Hyvä fiilis, tästä jatketaan! Syksy on myös saapunut, sillä isojen tyttöjen uinnit ovat taas kesätauon jälkeen alkaneet. :) 

Muutama viikko sitten vietettiin aikaa Santahaminassa ja Carma pääsi meidän kanssa yksin reissuun:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti