perjantai 9. joulukuuta 2016

Pienelle huilitauolle


Carma jäi viikko sitten pienelle talvitauolle. Edellinen kuukauden kestänyt tauko pidettiin elokuussa EO-reissun jälkeen ja tämän jälkeen syksyllä ollaan treenattu tiiviisti täsmätreenejä, käyty Kuopiossa sekä kisailtu. Kuten tänäkin vuonna, joulukuun alussa jäädään pienelle talvitauolle. Kovasti on intoa treenata, mutta nyt on hyvä aika vetää hetki henkeä ja jäädä pohtimaan tulevaa. 

Treenien teemana ennen taukoa olivat hämyesteet, jotka viimeisien kisojen perusteella sopivat meille kuin nappi takkiin. Viimeiset kisat kisattiin Kuopion reissulla, tein hupsuja ohjausmokia ja Carma sujahti radoilla yhden esteen sijaan putkeen. Tietää ainakin mitä täytyy vahvistaa tauon jälkeen. On kiva kuitenkin huomata, että Carma etenee itsevarmasti eteenpäin. 

Carman treenivideo hämyesteillä. Hyviä pätkiä, joista jatketaan tauon jälkeen:





Iva on lenkkeillyt Carman mukana vapaana metsässä ja siinä sivussa päässyt kahlaamaan hankeen. Hyvä tapa, ja toivottavasti hanget kestävät pehmeinä ja tätä päästään jatkamaan läpi talven. Iva on käynyt myös muutamia kertoja hallilla. Iva on kovin innokas ja tekevä: sen kanssa on hauska tehdä, mutta se osaa myös haastaa omalla itsenäisellä sekä päättäväisellä asenteellaan.

Evitan vointi on jatkunut hyvänä sekä huonona. Silmäkontrolli näytti positiivista valoa ja tämän osalta asiat ovat jälleen kunnossa. Valitettavasti tämän jälkeen Evita on ollut uudestaan aika kipeä, kun Evi vahingoitti selkänsä. Evita on ollut kauan todella terve, mutta nyt pientä koetellaan kunnolla. Toivottavasti saataisiin meidän pienen suuri tyttö pian terveeksi. 

Iva 8kk

Lenkkimaastot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti