tiistai 27. elokuuta 2013

Erinomainen

Paljon on tapahtunut parissa viikossa, eikä koneella ole paljoa kerennyt istumaan. Viimeiset työviikot työllistävät toivotulla tavalla eikä treenamassakaan ole keretty käymään. Koiratapahtumia on ollut muutamat, yhdet näyttelyt (!!) ja yhdet agilitykisat siinä sivussa. :)

Aloitetaan aikajärjestyksessä viimeisimmästä. Sunnuntaina reissattiin Savonlinnaan tutun seurueen kanssa, kun mukana olivat Jasmin ja Liina. Reissu oli kesän viimeinen tällä kokoonpanolla ennen muuttoa. Iso kiitos tytöille kesästä, aivan huikeita reissuja ollaan tehty. Mulle tulee teitä niin kova ikävä!

Savonlinnassa kisattiin siis Esa Muotkan radoilla tuloksin 5vp ja tuplanollat sijoilla 1. ja 4. :) Nyt meillä on nollat kasassa ensi kesän SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Ihan huippua! Toivotaan että pysytään molemmat hyvässä kunnossa ja terveinä, että päästään starttaamaan näissä hienoissa kisoissa. :) Treenaamattomuuden takia jännitti enkä yhtään tiennyt mitä odottaa. Oli kuitenkin kiva huomata, että Carma pistää menemään samalla tavalla, vaikka aina ei ole aikaa tai fiilistä treenata. Omassa ohjauksessa se kuitenkin näkyi ja paljon. Ohjaukset jäivät vaillinaisiksi, hätäilin ja sijoituin väärin. Ja puomilta päästin Carman todella paljon suunniteltua aikaisemmin mikä jäi vähän painamaan omaa mieltä. Omalta osalta todella rumaa työskentelyä.

Onneksi videot tulivat taas kuvattua, tästä ei voi ottaa kun opiksi. Suosittelen kaikkia kuvaamaan mahdollisuuksien mukaan treenejä ja kisoja, sillä karu totuus, että kamera ei valitettavasti valehtele. :) Viikolla olisi nyt tarkoitus päästä tekemään yhdet nopeat puomi -ja keppitreenit ja saada videoitua ne. Pitää päästä härkkimään Carmaa kunnolla kontakteille nyt treeneissä sekä kisoissa.

Savonlinnan nollavoitto:


17.8 äitini ja Virpi suuntasivat Carman kanssa Kouvolan näyttelyihin, jossa tuomarina toimi Ingrid Hein Virosta. Carma on mun silmään ihan täydellinen, mutta oli kivaa saada myös "oikeanlainen" arvostelu. :) Virpi esitti Carman todella hienosti ja kotiintuomisina oli ERI. Ihan loistavaa. :) Suuren suuri kiitos Virpille taas aivan kaikesta, on upeaa omistaa tuollainen ystävä.

Carman arvostelu: 
Keskikokoinen. Hyvä luustoinen, riittävä turkki. Kuono-osa saisi olla vähän pyöreämpi. Erittäin hyvä asentoiset korvat. Hyvin kehittynyt rintakehä. Esiintyy hyvin. Liikkuu vapaasti.

Vielä muutamia Liina Pöyryn ottamia kuvia Savonlinnasta :

 
Kesän kisatrio :)
Vasemmalta oikealle: Unna, Peppi ja Carma 



  





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti