tiistai 13. elokuuta 2013

Kisaamassa

Edellisellä viikolla kisattiin eikä treenattu laisinkaan. Hetken mietin tuleeko liikaa, mutta ehkä joskus on hyvä jättää treenit kokonaan pois ja keskittyä muutamiin kisoihin putkeen. Ajokilometrejä tuli taas rutkasti lisää monien eri menojen ansiosta, mutta Opeli hoiti kuljetukset loistavasti ja matkaseura oli mitä parhainta. :)

7.8 kisattiin Kotkan iltakisoissa. Matkaseurana oli Jassu ja Liina sekä tuttu trikkitriomme. :) Kisapaikka oli uusi ja kovalla helteellä kisattiin hallissa. Carma liikkui lujaa ja tuli itsellä vähän paniikki ohjaamisessa ja rytmitys oli vähän hukassa. Tehtiin silti kaksi hyvää hylkyä, joihin olin oikein tyytyväinen. Omia tyhmiä mokia jälleen, joista ei voi kuin ottaa opiksi. Carman vauhti rupeaa pikkuhiljaa siirtymään myös täysin vieraisiin paikkoihin ja kisatilanteisiin, josta olen ihan todella onnellinen.

Kotkan A-rata:


Lauantaina 10.8 kisattiin Varkaudessa vielä kolme starttia, tuloksin 0, hyl ja hyl. Mun ainut tavoite keskittyi lähtöihin, jossa tahdoin, että Carma istuu jokaisessa lähdössä. Olen omaa hölmöyttäni kesän aikana antanut sen tietoisesti ja osittain tiedostamatta nousta seisomaan lähdössä ja Kotkassa Carma otti ensimmäiset hilausaskeleet eteenpäin. Varkaudessa panostettiin lähtöön oikeasti, rauhoittelin Carman ennen starttia ja tehtiin paikallaoloja valmistautuessa ja lähdössä homma toimi. Jokaisella kolmella radalla Carma napotti lähdössä kuin tatti, vähän vaani, mutta istui eikä pylly noussut yhtään. Ja tämä käytäntö tulee jokaisiin kisoihin, Carman on istuttava lähdössä. Piste. :)

Varkauden kisaratoihin olen muutenkin tyytyväinen. Radalla ohjasin rauhassa ja huitomatta, joka on mulle taas yksi rasti seinään. Carma tiesi minne mennä ja kahdesta hylkyradasta huolimatta mulla oli ihan voittajafiilis. Homma oli niin pienestä kiinni, että toisaalta voisi harmittaa. Mutta ei harmita, kerrankin tuntui, että toimittiin samalla aaltopituudella. Vielä kun ohjauksen tarkkuus ja nopea tempo omassa juoksemisessa siiryisi joskus samaan pakettiin. Ihan vielä homma ei ole ihan balanssissa, mutta pikkuhiljaa. Tavoitetta ainakin. :) 
Varkauden 0-rata: 
Kisoista jäi muutenkin niin paljon ideoita mitä on pakko treenata, mutta vielä tämä viikko levätään täysin aksasta ja katsellaan treenejä ensi viikolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti