perjantai 2. toukokuuta 2014

Tunnolliset tekevät kotiläksynsä

Vappuaattona treenattiin kotiläksyjä, leijeröintejä. Nämä olivat samalla meidän tämän tulevan kesän viimeiset treenit Joensuussa. Pärnän treenikentille palataan takaisin heti syksyllä.

Pätkä työstettiin Sarin koulutuksen pohjalta. Tehtiin kohta, joka tuotti koulutuksessa meille suuria vaikeuksia. Tällä kertaa kaikki toistot olivat leijeröintien osalta puhtaita. Edellisen viikon epävarmuus oli poissa ja Carma eteni itsenäisesti, katse suoraan edessä. Leijeröinnit ovat ehdottomasti meidän epävarmin alue, jota täytää varmasti muistutella koko meidän harrastusajan. Välillä ne toimivat, välillä eivät, mutta viime syksystä suurta edistymistä on tapahtuut. Näiden osalta Carma on tuuliviiri. :) Leijeröintien treenaaminen on meille tärkeää, vaikka niitä pääsee kisatilanteissa harvemmin järkevästi käyttämään. Treenaaminen ei perustu kisaamisen vaan itsensä ylittämiseen sekä treenaamisen iloon. Leijeröinnit kehittävät niin montaa osa-aluetta koiran taidoissa sekä osaamisessa.

Kaikki toistot videoituna:

Perinteistä lejijeröintiä:



Nooralta saatiin taas paljon vinkkejä. Onni on omistaa ihanat kaverit, jotka ovat vielä kaiken lisäksi niin taitavia. Vaikeuksia tuotti liikkeellelähtö alun saksalaisessa sekä rynniminen koiran linjalle vastaköönnöksessä, joka jäi samalla liian löysäksi (Vihreät numerot, este 3). Paljon on opittavaa.

Hyvä fiilis. :)

                  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti