torstai 15. lokakuuta 2015

Juttuja yhdessä.

Läsnäolokoulua on tosi vähän, mutta silti hommaa riittää. Gradun kanssa saa painia pitkään ja työmää on loputon. Onneksi ei ole kiire, niin homman voi yrittää tehdä mahdollisimman hyvin ja huolella. Ollaan muutenkin oltu tosi vähän Joensuussa ja vietetty enemmän aikaa etelässä. Syysloman kalenteri täyttyi gradusta ja sopivissa määrin ystävistä.

Ollaan myös käyty muutamia kertoja Carman kanssa treenaamassa. On vaikea kuvailla, miten hienoa on ollut päästä taas yhdessä tekemään juttuja. Ollaan yritetty treenata pieniä juttuja, pienillä toistoilla ja onnistuen. Ollaan palkattu paljon ja näin yritetty vahvistaa vaikeita juttuja onnistumisen kautta ja kasvattaa taas itseluottamusta. Ollaan rohkeasti oltu tauon jälkeen epämukavuusalueella. Carma on ihan hurjan taitava.

Treenikooste:


Tänään lähdetään Marin ja Heikin luokse Santahaminaan. Samalla päätetään sunnuntaina kahden kuukauden kisatauko. En olisi edes uskaltanut toivoa syyskuussa, että päästään kuitenkin taas näin pian starttaamaan.  Ilman sen suurempia suunnitelmia tulevaisuudelle luoden, yritetään tehdä päivä kerrallaan. Haluan olla kiitollinen yhteisistä hetkistä ja siitä että saadaan tehdä juuri nyt. Joskus ahdistaa, kun tulevaisuuteen ei voi mitenkään vaikuttaa. Helpottaa paljon, kun ei stressaa turhasta. Ystäväni sanoin, mitä miettimään asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa. 

Carman erottelutreeni:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti