sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Iltakisaamassa Järvenpäässä


Viikko sitten maanantaina kisattiin tämän kevätkauden viimeiset kisat Järvenpäässä. Olen koko kevään ajan miettinyt, että pitäisi päästä treenaamaan sateisella säällä kentälle ja tämä "toive" toteutui, kun Järvenpäässä tihutti vettä koko illan enemmän tai vähemmän. Kisat käytiin kahdella kentällä yhtä aikaa, joten onneksi starttien välit eivät olleet ihan kohtuuttoman pitkät, vaikka kisapaikalta päästiinkin lähtemään vasta yhdentoista jälkeen illalla. 

Kisoihin suunnattiin melkoisella kiireellä ja kiireen tuntu pysyi omassa kehossa jostain syystä lähes koko kisapäivän. Rataantutustumiset tuntuivat vähän sähläämiseltä ja ne tuli lopetettua aikaisemmin, jotta kerkesi kylmällä ilmalla lämmittelemään koiran varmasti kunnolla. Itse kisaradat Carman kanssa tuntuivat kuitenkin hyviltä, eikä varsinkaan kahdessa ensimmäisessä radassa ollut kauheasti mitään ylimääräistä. Päivän viimeisellä hyppyradalla Carma lähti parissa kohdassa aika lapasesta, mutta niissä kohdissa ohjaaja pystyi katsomaan vain peiliin. Päivän tuloksina kolmelta radalta triplanollat sijoituksin 1., 1. ja 2. 

Carman kisaradat:




Viime viikko oli muutenkin aikamoista haipakkaa. Kolmen päivän aikana tuli nähtyä Helsinki, Järvenpää, Mikkeli sekä Joensuu. Helsingissä ja Joensuussa tuli vietettyä aikaa ystävien kanssa sekä Joensuussa koirat pääsivät treenaamaan sekä fyssarin käsittelyyn. Tuleva viikko otetaan rauhassa ja jäädään odottelemaan Lappeenrannan SM-kisoja. Perjantaina Mikkeliin palattua Carma sai jälleen itselleen  kesäturkin ja tässä on tämän kesän viimeinen kuva Carmasta turkin kanssa: 


Treenipätkät ollaan muokattu omaan treenilistaan sopiviksi huonoimmista kisakohdista ja treenitilanteissa ollaan saatu onnistumisia. Kotona muutaman esteen pätkillä on paljon helpompaa pitää oma maksinivauhti yllä, ja kasvattaa koiran itseluottamusta lyhyiden pätkien sekä palkan avulla. Carma on treenannut kaksi kertaa kesäkuussa ja ollaan vahvistettu keppihakua hämyputken sekä -hypyn avulla. Myös välistävetoja ollaan Sannan kehotuksesa vahvistettu kaksi kertaa, koska niiden suhteen liikutaan todellakin pois minun mukavuusalueelta. Hiekkatuntumaa ollaan saatu nyt kunnolla touko- ja kesäkuun aikana ja vaihtelu nurmen kanssa tekee hyvää, vaikka se tuntuu välillä hyvin vaikealta. Täytyy kuitenkin olla iloinen, että meillä on mahdollisuus treenata halutessaan sekä nurmella että hiekalla, joten tuntuman säilyttäminen näiden välillä on helpompaa.

Seuraavassa treenivideossa Carman toukokuun viimeisen viikon ja kesäkuun treenit: 




Eilen koulutettiin kahdeksan tuntia Mikkelissä. Ihailtavaa asennetta niin fysiikka- kuin lajitreeneissä:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti