keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Iva Extreme Foundations- kurssilla


Niin se taas päättyi - Tällä kertaa Silvian Extreme Foundations- kurssi, joka kesti 10 viikkoa. Hieman haikeat fiilikset, koska kurssi antoi niin paljon. Meidän lähtötaso oli aika heikko ja varsinkin aluksi harjoitteet olivat meille vaikeita. Iva osasi puomin lisäksi juosta melkeinpä vain suoraan sekä vasta kesän aikana Iva oppi pujottelemaan ja kesän lopussa tekemään keinun. Varsinkaan aluksi Iva ei ollut kovin hyvä kuuntelija ja sillä jäi looppi helposti päälle (yhden hypyn kuunteluharjoitukset olivat meille vaikeimpia). 

Silvian palaute oli tärkein. En kamalan paljoa kerennyt katsomaan muiden kurssikavereiden videoita ja seuraamaan heidän matkaansa. Kiireestä huolimatta kerkesimme kuitenkin hyvin harjoittelemaan Ivan kanssa ja yritimme imeä kaiken mahdollisen irti. Kurssi opetti minua paljon ohjaajana ja tuntui, että agility avautui taas ihan uudenlaisella (ja vähän jopa pelottavallakin) tavalla. Niin paljon tuli uutta ja ohjaus muuttui siitä, mitä Carman kanssa tehdään. Opin myös tuntemaan Ivan entistäkin paremmin tämän kokonaisuuden ansiosta. 

Tässä meidän valmistumisvideo kurssilta:


Mikäli pidit videostamme, olisimme todella kiitollisia, jos kävisit äänestämässä meitä (tykkäämällä videostamme) Facebookin kautta Lolabulandian Graduation- sivulta. Iso kiitos! :) 

Vaikka tuntuu taas haikealta treenata hetki ilman Silviaa, se tekee meille myös ihan hyvää. Meille 10 viikon kurssit ovat todella raskaita kokonaisuuksia, sillä haluan saada kaiken mahdollisen hyödyn irti ja harjoittelemme kurssin aikana paljon. Aikaa menee myös treenaamisen ohella videoiden tekemiseen, kirjoittamiseen sekä palautteen sisäistämiseen... Pieni tauko tämän suhteen on siis paikallaan. :) Nyt tarvitsemme myös ihan perusestetreeniä: Vaikka Iva on tämän kurssin ansiosta hirmuisen taitava, haluan saada niputettua asioita paremmin yhteen.

Treenilistalla seuraavaksi perusjuttuja:
- Puolenvaihdot keppien jälkeen: täysiä ohi > persjättö tai valssi
- Useampi kontakti radalla kerrallaan, kaikkien kontaktien perustreeni 
- Rengas, muuri, pussi, pituus radalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti