Iva avasi kisauransa Hyvinkään kisoissa lokakuun lopussa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän ei pitänyt aloittaa kisaamista vielä tuolloin, mutta ajatus kypsyi vähitellen. Meillä oli kaksi rataa: yksi hyppyrata ja toinen agilityrata. Minua jännitti tosi paljon, kuitenkin vain hyvällä tavalla. Kokemattoman koiran kanssa kaikki alkaa alusta: rutiinit täytyy opetella, ei voi täysin tietää miten koira toimii kisatilanteessa, miten se suorittaa esteet vieraassa paikassa kisatilanteessa. Paljon ajateltavaa yhdelle kerralle.
Päivä meni kuitenkin yli odotusten. Kisapaikalla Iva käyttäytyi hyvin ja oli rauhallisempi kuin treenitilanteissa (tutuissa treenipaikoissa se riekkuu, huutaa, piippaa, vetää, kiskoo). Myös lähtötilanteet hieman jännitti, mutta ensimmäisissä kisoissaan Iva vain istui nätisti lähdössä, ryhdikkäästi. Hyppyradalla teimme nollan ja voitimme. Agilityrata oli haastava, jossa oli heti alkuun leijeröinti puomille, sekä puomipoistuminen tyhjään seinään päin ja takaakierto puomin jälkeen. Rata meni meiltä hyvin, mutta Iva tuli A:n ohi sekä jätti viimeisen keppivälin pujottelematta minun vedättäessä ensimmäistä rataa enemmän. Erityisen onnellinen olen hyvään puomiin ja keinuun.
Ivan radat:
Carma teki Kotkan kisoissa lokakuussa triplanollat ja voitti ratansa. Tekemisessä on ollut pientä hapuilua, mutta lokakuun aikana tekeminen on muistuttanut enemmän sitä hyvää ja tuttua. Sipoossa tekeminen oli hyvää, mutta pieniä stipluja ja yksi nollavoitto päivän ensimmäiseltä radalta (ja totaalihyytyminen lopussa, heh!)
Carma Kotkassa ja Sipoossa:
Viikonloppuna oli myös EO-karsinnat Rovaniemellä. Minä olin jo päättänyt, ettei me tulla lähtemään noin kauas. Kaverini ajoi Espoosta yksin ja asia tuli puheeksi, joten kyllähän me lopulta löydettiin Carman kanssa myös itsemme Rovaniemelle suuntaavasta autosta. Minulla oli varma ja luottavainen olo, tiedän mikä meille sopii ja tiedän täysin miten Carma tomii.
Voitimme päivän ensimmäisen radan ja saimme täydet 60 pistettä. Toisella radalla Carma tuli radan lopussa viimeisen hypyn ohi.. Olin renkaan jälkeisessä kohdassa paljon aikaisemmin kuin mitä suunnittelin, tiputin hetkeksi katseeni ja Carma tuli hypystä ohi. Niin riipaiseva virhe! Finaalissa Carma teki todella kauniin ja nopean radan, mutta saimme keinulta vitosen (Carman keinu ei jättänyt virheelle arvailua vaan se oli todella selkeä). Laitoin Carman keinulle takaisin.
Keinu tulee ottaa jatkossa tavallisissa kisoissa tarkempaan syyniin, sillä tuollaisella virheellä oikeassa paikassa on aika suuret seuraukset. Olen kuitenkin onnellinen, että saamme juosta Carman kanssa. Kesällä en tiennyt mitä meidän agilitylle tapahtuu, nyt Carma on hyvässä fyysisessä kunnossa. Tietenkin noin pienet virheet harmittivat hetken, mutta sitähän tämä laji on.
Carma Rovaniemellä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti