lauantai 16. maaliskuuta 2019

Lyhyet ratapiirrustukset - osa I

-
Kuva: Irene Erling

Muutamien ihmisten innoittamana (suuri kiitos heille!), minulta valmistui ensimmäinen osa "Lyhyet ratapiirrustukset"- kokonaisuudesta. 
Minulla ei ikinä ole käynyt mielessä tehdä tällaista, mutta ihanan palautteen (ja pienen tuuppauksen) ansiosta tämä oli lopulta mahdollista. Minusta on hienoa, että saan jakaa minun treeni-ideologiaa näin kattavasti eteenpäin nettivalmennuksien, koulutuspäivien ja yksäreiden lisäksi. 

Lyhyet ratapiirrustukset - osa I on kokonaisuus, jossa korostuvat minulle tärkeät asiat: Suunnitelmallisuus, asioiden asteittainen vaikeuttaminen, lyhyet kokonaisuudet pitkien ratojen sijaan. 


Kokonaisuus pitää sisällään:

- 10 pientä ratapiirrustusta
- Teemat: keppiosaaminen, erottelut, esteosaaminen

- Jokainen ratapiirrustus sisältää ohjeet sekä mallivideon kyseisestä harjoituksesta

Paketin hinta on 30 euroa ja sen voi lunastaa itselleen osoitteesta ira.mikkanen@luukku.com. Hintaan ei sisälly kouluttajan kommentointia, palautetta ja kehitysehdotuksia harjoituksesta, vaan se kuuluu nettivalmennukseen.

Samanlaisia paketteja on mahdollisuus tehdä muistakin teemoista toiveiden mukaan. :) 

Nautinnollisia treenihetkiä! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti