tiistai 16. joulukuuta 2014

Kisojen kautta talvitauolle

Lauantaina kisattiin vuoden viimeiset kisat ja niiden myötä meidän porukka hiljentyy agilityn osalta talvitauolle tammikuun puoleen väliin asti. :)

Meillä on ollut uskomaton vuosi Carman kanssa yhdessä ja tämä vuosi päätettiin Lappeenrannassa tuloksiin rimavitonen, nollavoitto sekä hylky. Viimeisellä radalla Carma aloitti haastavan keppikulman oikein, mutta jatkoi väärin minun takaaleikatessa. Otettiin sitten hypyn kautta kepit kokonaan uudestaan. :) Meidän keppiosaaminen ei tosiaankaan ole vielä samalla tasolla kuin treeneissä, joten tässäpä yksi treeninaihe ensi vuoden kisaradoille. :)

Lappeenrannassa:


Polvi kesti teippauksien voimin kisoissa hyvin - Iso kiitos Tarjalle jälleen kaikesta. Kisojen jälkeen luovuttiin teipeistä ja pikkuhiljaa yritetään päästä liikkumaan taas normaalisti. Tauko agilitysta on sekä minulla että Carmalla, mutta jossain vaiheessa on kuitenkin aika pohtia ensi vuoden treenisuunnitelmia -ja kuvioita. Sekä katsotaan, jos pääsisi jossain vaiheessa hömpöttelemään hallille Evitan kanssa. :)

Carma ja aivan ihana Bella-sisko:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti