sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kuluneen vuoden kultaiset muistot

Minun on pitänyt kirjoittaa kuluneesta vuodesta jo monta kertaa. En tiedä miksi, mutta jotenkin on ollut todella vaikea kirjoittaa yhtään mitään. Vuosi oli hieno. Siinä se oikeastaan olisi.

Kaikista hienoin asia vuodelta 2014 on ollut koko porukan terveys. Kuten kaverit ehkä muistavat, Evitan osalta vuosi 2013 ei päättynyt kovinkaan hyvin ja käytiin todella lähellä, että meitä olisi ollut yksi vähemmän. Lopulta tarina sai kuitenkin uuden suunnan ja lopulta koko vuosi 2014 ollaan pysytty terveinä. Evitan eläinlääkärikäynnit painottuivat rokotuskertaan sekä alkuvuoteen - Painon nousemisen tarkkailuun, joka lähti positiivisesti nousemaan kohti normaalia. Reina joutui kerran eläinlääkärille terveystarkastuksen muodossa, jolloin vanhus todettiin kaikin puolin terveeksi. Carma ei tainnut käydä eläinlääkärillä kertaakaan. 

Enempää ei olisi voinut toivoa. Toivon koko sydämestäni, että ensi vuosi olisi samanlainen. 





Harrastusrintamalla tapahtui Carman kanssa paljon. Kun katson meidän vuoden 2013 treeni -ja kisavideoita ja vertaan tähän vuoteen, tuntuu kuin katsoisin ihan eri tyyppejä. Palasien on täytynyt liikkua johonkin, positiiviseen suuntaan kai. Ehkä parhaimpina asioina harrastusrintamalla: 

Opin luottamaan Carmaan, opin arvostamaan jokaista hetkeä Carman kanssa myös radalla. Vaikka kuinka haluaisi, kaikki ei ole ikuista. Ehkä kantapään kautta opittua. 

Yllätyin kuinka yksityiskohtaisesti asetin meidän tavoitteet vuodelle 2014:

Carman treenit:
Esteosaamisen vahvistaminen yleisesti + Irtoaminen, ohjaajan liikkeen siedättäminen
Pois mukavuusalueelta, inhokkiohjauksien käyttäminen
Keppien avokulmat 
Loppusuorat
Nopeat, itsenäiset, kontaktit
x Pimeät putkikulmat
Putkihämyt

Kisatilanteet:
x Oma, tehokas liikkuminen
Tekniikoiden monipuolinen käyttö
x Putki-kontakti erottelut
x Osallistuminen arvokisoihin

Todella paljon on vielä työmaata, mutta moneen asiaan saatiin muutosta. Vietimme lukuisia hetkiä ystävien kanssa treeni -ja kisakentillä asioita pohtien. Carmasta tuli kuluneen vuoden aikana myös Suomen agility -ja hyppyvalio, sekä alkusyksystä saimme arvokisanollat kasaan vuodelle 2015. Meidät hyväksyttiin myös mukaan Suomen Agilityliiton TopTeamiin kaudelle 2014-2015, joka on ollut meidän osalta ihan huippujuttu. 




Kuluneen vuoden aikana vieteittiin upeita hetkiä meidän ystävien kanssa, niin koiratouhuissa kun sen ulkopuolella. Ihmisten, jotka saavat olon tuntemaan hyväksi. Sellaiseksi, kun muistoja muistelee niin melkein itkettää, onnesta. Meillä on upeita tyyppejä meidän ympärillä, niin Joensuussa kuin Mikkelissäkin, harrastuksissa ja sen ulkopuolella. Väillä sen muisti myös oikeasti kertoa heille. 

Nämä hetket eivät olisivat olleet mitään yksin, ilman teitä.






Iso kiitos kaikille koiratouhuissa mukana olleille. 
Erityishali:
Jassu, Liina, Anna, Allu, Heli
Noora, Anniina, Iita
Anni, Ralli, Pro
Riku
Tarja ja Virpi
Koutsi Ilona Joensuussa, Sanna ja Harri Kuopiossa
Tiistain treeniryhmä
TopTeamin porukka
Äiti ja isi
Joensuun ja Mikkelin porukka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti