torstai 5. helmikuuta 2015

TopTeam-leiri Turussa

Leiriä odotettiin jälleen kerran kovasti ja takana on hieno treeniviikonloppu. Matkaseuraksi saimme ihanan Marin & Wiivan sekä Riku lähti mukaan avustamaan. :) Luppoaikaa ei päivien aikana kertynyt liikaa ja kaikki mehut rutistettiin itsestämme irti. Kotimatkalla peilistä katsoi melkoisen väsyneet, mutta onnelliset naamat.

Viikonlopun aikana saimme paljon vahvistusta meidän omaan tekemiseen ja pääsimme keskittymän ajoituksiin sekä tekniikoiden hiomiseen. Tykkäsin todella paljon. Paljon hyödyllisiä asioita, joihin tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Ajoitukset vaativat minulta edelleen aivan kamalasti, etenkin sen täydellisen keskittymisen. Pienellä avustuksella ne toimivat kivasti, mutta harjoittelua ja toistoja tarvitaan. Ohjaajan fysiikkatreeneihin sekä omaan, kunnolliseen lihashuoltoon tuli myös paljon tarpeellisia vinkkejä, joita on ruvettu heti parin lepopäivän jälkeen työstämään. Leirin aikana omat vahvuudet korostuivat, mutta etenkin kehitettäviin osa-alueisiin kiinnitettiin paljon huomiota. Myös leirin jälkeen, heti maanantaina, kaappiin ilmestyi Foam roller helpottamaan omaa oloa ja huoltamaan mielettömän kireitä lihaskalvoja. 

Pätkää viikonlopulta:


Perjantai-illan tunnelmaa asuntoautossa:


Ilanviettoa:


Keskiviikkona Carma pääsi fysioterapeuttimme käsittelyyn. Talvitauolta palaamisen ja treenien aloittamisen ansiosta varauduin lihaksistosta löytyvään kireyteen. Pelkäsin etenkin rintarangan alueelta löytyviä jumikohtia, jotka ovat löytyneet lähes poikkeuksetta treenikausien aikana. Todella positiivisena yllätyksenä, varsinkin treeniviikonlopun jälkeen, lihaksistosta ei löytynyt moitittavaa. Silja mainitsi miten suuri muutos on tapahtunut siitä, kun hoidot aikoinaan aloitettiin. Carman lihaksisto tuntuu hyvältä ja lihaskunto voi hyvin - Etenkin takapään lihaksisto on kasvanut. Ainoa pieni kireys tällä kertaa löytyi kuitenkin lonkankoukistajan alueelta. Ehdottomasti viikon paras uutinen. Toivoisin, että Carman kroppa olisi jatkossakin yhtä hienossa kunnossa, koska näin ei todellakaan ole aina ollut! :)

Nauti jokaisesta hetkestä ja elä niin kuin se olisi viimeisesi. 

2 kommenttia:

  1. Wautsi miten hyvin osaat ohjata!! Kuinka kauan oot harrastanut?

    VastaaPoista
  2. Voi, kiitos paljon! :) Aloitimme Reinan kanssa, kun hänelle tuli ikää tarpeeksi. Reilu kymmenen vuotta siitä on jo vierähtänyt, sillä Reina täyttää nyt jo 12 vuotta. :)

    VastaaPoista