torstai 30. kesäkuuta 2016

Keskikesä


Vietimme keskikesän juhlan perinteisesti mökillä. Viisi päivää metsän keskellä omalla mökillä syöden, saunoen, hyvin nukkuen ja vain ollen oman perheen sekä kavereiden kanssa.
Mökki on kesällä ehkä maailman paras paikka, jossa voisi viettää aikaa paljon enemmän. En tiedä miten rentolomia ne ovat, mutta koirat saavat rallata sydämensä kyllyydestä päivästä toiseen vapaana. Ainakin se on omaehtoista liikuntaa.

Myös Iva sopeutui mökkielämään hyvin. Se painoi isojen perässä taukoamatta ja oppi myös hyppäämään laiturin kautta veteen uimaan. Iva on myös arkielämän parissa päässyt osallistumaan pentukurssille, jossa ollaan harjoiteltu arkielämän perusasioita, erilaisia leikkimistapoja sekä häiriössä tekemistä. Iva on ihastuttanut kurssin vetäjän sekä muut osallistujat: se on kerta toisensa jälkeen maailman iloisin pentu, jonka häntä heiluu aina. Iva ottaa kontaktia luonnollisesti ja nauttii yhteisestä tekemisestä.

Täysin onnellinen pentuarki ei kuitenkaan ole ollut. Kaikki oli hyvin 12-viikkoiseksi asti, jolloin rokotuksien yhteydessä Ivalta kuului  1/6 sivuääni sydämestä. Sama sivuääni kuului myös selkeästi 14-viikkoisena, jolloin se kuunneltiin eri lääkärin toimesta Carman rokotuksien yhteydessä. Kuten tämänikäisellä pennulla yleensä, tulevaa on mahdoton ennustaa. Oli tilanne 17-viikkoisena mikä tahansa, Ivalle on varattu aika sydänultraan tunnetusti maan parhaalle, Seppo Lambergille, Lahteen. En oikein osaa kuvailla sanoin tunteitani. Ehkä päällimmäisenä on huoli pienestä, josta on tullut ihan järjettömän tärkeä. Minulla ei ole ikinä ollut noin pientä pentua, joka on samalla noin ihana ja vaikea samaan aikaan. Iva rakastaa sen omaa perhettä ja kaikkia muita ketkä ovat sen ympärillä, se on äärettömän vilkas ja roikkuu lelussa ison kylän voimin. Jos sivuääni on tullut jäädäkseen, mietimme Sepon ohjeiden mukaan elämämme sen mukaan. Sivuäänestä huolimatta sain pennun, jota en voinut edes itselleni toivoa.

'


Mitä uutta Ivan elämään?

57. Kirkkopuisto
58. Mökki
59. Ensimmäinen pitkä yökylä
60. Uusi halli
61. Mökki
62. Ensimmäinen veneretki
63. Ensimmäinen uintireissu
64. Leikit pikkulapsen kanssa
65. Kansainväliset markkinat
66. Satama
67. Leikkiminen ja toimiminen ulkona vesisateella, ukkosen jyristäessä kauempana
68. Pentukurssi

Uusia ääniä:
69.. Ambulanssi ja paloauto läheltä
70. Kaatuva pyörä
71. Ukkonen

Uusia alustoja
72. Kaatuva pyörä
73. Kaatunut liikennemerkki
74. Heiluva styroksilauta
75. Laituri




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti