maanantai 29. huhtikuuta 2019

Lämpö ja valo - inspiroivaan aikaan

Kesä on ihan kohta lomineen täällä! Valo sekä lämpö lisääntyy sekä sen ansiosta saa ihan uudenlaista energiaa. Välillä tuntuu, että olen syntynyt niiiin väärään maahan! Kevät ja etenkin kesä tuo tullessaan uudenlaisia muutoksia omaan elämään - kaikkea kivaa ja jännää on tiedossa! 

Kevät toi mukanaan syntymäpäivät: Maaliskuun lopulla Iva täytti 3 vuotta ja muutama päivä sitten Carma sai mittariin täydet 8 vuotta: 



Aloitetaan omista harrastuskuulumisista:
Omat fysiikka- ja salitreenit voivat hyvin. Etenkin meidän Kroatia - Bosnia - Montenegro kiertueen jälkeen sai ihan uudenlaista puhtia palata takaisin salille! Välillä harjoittelu on yksin tylsää, mutta kyllä se lopulta on sen arvoista. 

Carman ja Ivan kanssa ollaan lähinnä harjoiteltu lyhyitä pieniä täsmätreenejä joko yksin tai muutaman kaverin kanssa. Iva aloitti myös huhtikuussa Silvian Foundations- verkkokurssilla.  Kurssi lähtee ihan alkeista, mutta meidän suurin syy kurssille oli se, että pääsisimme vihdoin paneutumaan Ivan kääntymiseen  eli Ivan termein kaaarroksiiin ( =keskitymme  wrappeihin). Iva ei reagoi wrappikäskyihin kamalan hyvin ja hän muistuttaa enemmin pienen pientä BC:tä omissa liikkeissään. Kääntyminen jo 10cm rimalla pienestä vauhdista tuottaa haasteita, joten mitä se sitten onkaan täysikorkeilla rimoilla kisavireessä... Olemme nyt jo saaneet paljon hyviä ja uusia vinkkejä, nähtäväksi jää, miten lopulta Iva ratkaisee tilanteet. 

Viimeisin harjoitusvideo:


Koirakuvat.fi || Jukka Pätynen


Viime päivityksen jälkeen Carma on kisannut muutamat kisat ja on saanut takaisin omaa rytmiään.Kotkassa juoksimme kolme rataa ja kolme nollaa sijoituksin 2. / 2. / 1. Mikkelissä juoksimme kolmel hyvää rataa tehden kaksi nollavoittoa ja yhden pienen lipsahduksen joka päätyi hylkäykseen. Maaliskuun lopussa kilpailimme Halli-SM-kisat ja juoksimme kolme hienoa rataa. Otimme kuitenkin elämän ensimmäisen puomivitosemme. Toisella radalla tuli myös A:n virhe sekä hyppyradalla yksi rima... Vauhdillisesti Carma on hienossa kunnossa, mutta virheet olivat tietenkin aika harmittavat. Näin ollen Carma jäi myös EO-joukkueen 1. varasijalle kolmen vuoden maajoukkueuran jälkeen.




Blogista löytyy nyt myös tämänhetkiset palvelut toiminimen kautta sekä niiden hintatiedot:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti