lauantai 12. huhtikuuta 2014

Inhokista suosikki

Tiistaina ryhmätreenien teemana oli "inhokkiohjaukset". Meille varsin loistava teema. Radalle piti suunnitella juuri ne epävarmat ohjaustekniikat ja poistua mukavuusalueelta. Saatiin hyvää vahvistusta vinohyppyihin sekä persjättöihin. Sorrun vinohypyillä helposti turhaan varmisteluun, joten näihin on saatava paljon enemmän luottoa. Uskallusta mennä ja tehdä sekä luottaa, että kyllä koira sen homman osaa. Treenattiin myös itsenäistä puomia taaksejättäytymisellä.

Tiistain treeneissä nousi esille myös ensimmäistä kertaa ikinä minun liikkeellelähdöt. Juoksunopeus on muuten hyvä, mutta liikkeellelähtöjä on vielä parannettava. Olen  helposti esimerkiksi kontaktien jälkeen aivan liian myöhässä juuri tämän syyn takia. Sain Ilonalta paljon loistavia vinkkejä liikkeellelähtöjen harjoitteluun. Voimatreenejä lisää ja lihaskuntoa jalkoihin, räjähtävää voimaa sekä reagointinopeutta.Otettiin vinkit heti käyttöön ja tällä viikolla ollaan parin pitkän juoksulenkin sijaan käyty treenaamassa spurttitreenejä sekä porrasjuoksua. Olen tiedostanut jo kauan, että näitä olisi treenattava paljon enemmän, mutta aina on tullut mielummin lähdettyä pitkille, kevyille lenkeille. :) Sekä onhan se ihan kiva muutenkin, että sieltä jaloista löytyy sitä potkua. Ja sitä paitsi, rakastan tätä kuollettavaa tunnetta mikä jaloissa on porrasjuoksun jälkeen.

Perjantaina treenattiin myös pienet tekniikkatreenit.

Kummasti kahdeksaan esteeseen saa tungettua monta asiaa.. Teemana toimi:
- Päällejuoksu
- Back flap
- Itsenäinen aloitus kepeillä
- Itsenäinen eteneminen suoralla
- Taaksejättäytyminen/sivuttaisirtoaminen puomilla.

Treeneistä jäi ihan sairaan hyvä fiilis. Etenkin kepeillä on vielä paljon tehtävää ja etenemistä on vahvistettava, mutta yhdessä tekeminen tuntui niin hyvälle.

Video:


Ratapiirrustus:


Mitä muuta me ollaan tällä viikolla tehty? Olen herännyt joka aamu 5:30 ja istunut tuntikausia nenä kiinni tenttikirjoissa. Ollaan myös nähty ystäviä, syöty ja herkuteltu ihan parhailla herkuilla. :) Ja sivistetty itseämme ruotsinkielisellä elokuvalla. Sekä myös yksi rasti seinään, yksi tentti tältä viikolta taas ohi! Kohta ne loppuu, enää kolme jälellä.. Onneksi ensi viikolla saa hetkeksi unohtaa kouluasiat, sillä lähdetään neljäksi päiväksi pienelle kaupunkilomalle Riikaan. Niin luksusta! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti