tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tukka putkella pääsiäisenäkin

Pääsiäispyhinä mentiin ja tultiin, tylsää ei ollut eikä turhia näköjään laiskoteltu.

Yllätyksiä. Yksi ihanimmista pitkään aikaan.



Talkoilua perjantaina (4 rataa) ja kisaamista lauantaina (2 rataa). Kavereiden tsemppaus, into päästä juoksemaan ja jäätävä asenne tehdä. Hylky muutamalla pienellä virheellä ja hienoilla kontakteilla sekä nollavoitto hyvällä asenteella, hienolla puomilla ja keinulla, vähän isommalla ja epätavallisella lipsahduksella A:lla. Tästä opittiin. 


Muistamista. Suuren suuri kiitos seuralle vuoden 2014 muistamisesta. On hienoa saada olla JoA:lainen. 


Urheilua. Myöhäisiä illanviettoja ja saunomista. Löntyslenkkeilyä. Ystävien kanssa. 

Kuva Heidi Utriainen

Kuva Heidi Utriainen

Kouluttamista.


.. ja samalla on ollut ihana saada tutustua Evitan pieneen kaksoisolentoon paremmin. :) 


Kandi ei valmistu itsestään eikä tenttikirjojen tieto uppoudu yksin päähän. Ups. Viimeiset viikot ovat olleet alkusoittoa, sillä toukokuun puoleen väliin asti on tekemistä tiedossa: Tästä viikosta lähtien, jokaisella viikolla reissaamista 2-3 kaupungin välillä. Reilun kuukauden aikana tiedossa pitäisi olla paljon ystäviä, perhettä, treenaamista TopTeamin merkeissä ja kerran Kuopiossa, muutamat kisat, sukulointia, osteopaattia. 

Vähän meinasi jo ahdistaa ja tänään ajattelin ääneen kaverilleni, että sydänkohtaus varmaan korjaa minut jossain vaiheessa. Kuitenkin, nyt on helppoa olla onnellinen. 

Tästä se lähtee, ole Nissani valmis. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti