sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Onnistuneet keppitreenit

Viikonloppuna kerettiin käymään kentällä kahdesti, perjantaina aamulenkin yhteydessä ja lauantaina pyörähdettiin nopeasti esteillä oman kuuden tunnin koulutuspäivän jälkeen. :)

Keppitreenit ovat siinä mielessä haastavia, että ne ovat koiralle kovin rankkoja enkä itse ainakaan "uskalla" tehdä paljon toistoja kerralla. Perjantaina treenattiin ohjaajan jättäytymistä taakse pujottelun aikana ja toistoja tehtiin viisi. Lauantaina tehtiin ihan vain muutama toisto putkihämyllä, ensin kepit leijeröiden ja toisella kerralla jättäytymällä hieman taakse. Ohjaajan etäisyys kepeistä on vielä aika pieni, mutta pikkuhiljaa toivottavasti pääsee ottamaan enemmän etäisyyttä. Carman pujottelu on selvästi hitaampi, jos en ole itse omalla liikkeellä tukemassa, joten tämänkin takia meidän täytyy edetä hitaasti ja todella paljon eteen palkaten.

Keppitreenit:


Viikonloppu sujui muutenkin ihanissa merkeissä perheen ja ystävien kanssa. :) Sai unohtaa kaikki koulujutut ja keskittyä kaikkein tärkeimpiin asioihin. Lauantain koulutuspäiväkin oli taas aivan mahtava, kaikki vetivät todella hienosti ja keskittyneesti. Ja oli kivaa, että porukassa oli mukana ihan uusiakin naamoja. :) Marraskuun alussa nähdään taas! 

Koti-ikäväkin on jo, mutta meidän tämän viikon arki on normaalia lyhyempi ja mennään takaisin kotiin jo keskiviikkona illalla. :) Perjantaina on myös tarkoitus lähteä Lappeenrantaan katsastamaan ystävän opiskelijaboksi ja juhlia hänen tupareitaan. Tulevalla viikonlopulla on myös valitettavasti tsekkailtava koulujuttuja... Meillä kyllä pätee tämä vanha sanonta niin hyvin: sen mikä taakseen jättää, edestään löytää.

Hyvää alkavaa (toivottavasti sateetonta) viikkoa kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti