torstai 26. syyskuuta 2013

Vuoden mittainen matka

Tasan vuosi sitten päästiin Carman ensimmäiseen ohjattuun treeniryhmään, jossa kouluttajana toimi Lukkarisen Jari. Me oltiin Carman kanssa ihan alkutekijöissä eikä edes osattu kaikkia esteitä, mutta silti meillä oli kokeneet 3-luokkalaiset treenikaverit. Treenit olivat todella haastavia ja usein tehtiin vain muutaman esteiden pätkiä ja opeteltiin yksittäisiä esteitä. Todella todella harvoin teimme koko treeniradan läpi, ehkä muutaman kerran koko vuoden aikana. Välillä oli jopa olo, että olimme enemmän muiden tiellä... :D

Kaikesta huolimatta, kuluneen vuoden aikana me kehityttiin ja opittiin todella paljon. Kaikki sanovat ettei uskoisi, mutta Carman kanssa kaikki on ollut todella haasteellista. Silti Carma nousi yllättävän nopeasti kolmosiin ja saimme kerättyä kahdessa kuukaudessa SM ja MM-karsintanollat kasaan, vaikka emme todellakaan sitä tavoitelleet tai en edes uskonut, että kaikki voisi tapahtua näin nopeasti.

Tämän kaiken laitan meidän ihanan treeniryhmän piikkiin. Kiitos kaikille ihanasta seurasta, vinkeistä ja hurjasta tsempityksestä. Te olette ihan korvaamattomia ja teidän kanssa on ollut ihana kokea koko meidän alkutaival. :)

Edelleen meidän tekeminen treeneissä on todella katkonaista ja joudutaan tekemään ihan pienissä pätkissä. Haastetta siis vielä riittää. :) Tässä video Jarin viimeisistä treeneistä:


Vaikka entsistä ryhmää tulee ikävä, niin tulevaa odotetaan innolla. JoA:n talven treeniryhmiin tulee pieniä muutoksia ja meidän treeniryhmä vaihtuu ja se on myös aivan ihana! Meillä on kaksi ihanaa ja osaavaa kouluttajaa sekä samassa treeniryhmässä on meille monta todella hyvää kaveria. Ihanaa vihdoin päästä treenaamaan myös minulle hyväksi ystäväksi tulleen Kaisan ja Rikin kanssa samaan ryhmään. :) Nyt mekin nähdään taas säännöllisesti kiireistä huolimatta. :)

Meidän viikonloppu alkoi jo eilen, mutta hyvää tulevaa viikonloppua kaikille muillekkin!

Kuvat: Milena Nevanto




2 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua teille myös!! :) Olette kyllä Carman loistava agiliitopari ja teistä on vaikka mihin!
    Ja on kyllä huippua treenata samassa ryhmässä ja tsempataan sitten toinen toista! Maanantaina treeneissä nähdään. :)

    Kaisa

    VastaaPoista
  2. Ihana Kaisa! :) Nähdään huomenna! :)

    Iitu

    VastaaPoista