tiistai 29. huhtikuuta 2014

Taitavien opeissa

Viime viikolla treenattiin kahdesti ennen fysioterapeutin käsittelyä, loppuviikko levättiin ja otettiin rennosti. Luvassa oli Ilonan ryhmätreenit sekä Vähäniityn Sarin treenit.

Ilona on kivasti huomioinut meidän ongelmakohtia ja tuonut niitä mukaan ratatreeneihin. Vuorossa oli leijeröinnit sekä pimeät putken päät. Leijeröinnit ovat Carmalle ihan äärettömän vaikeita edelleen, etenkin kun pitäisi putken jälkeen edetä suoraan. Tarvitsemme paljon palkkaa ja vahvistamista. Edelleen.

Ilonan ryhmätreenit:



Vaikea kohta treenistä. Kotiläksyiksi leijeröinnin ja putkijarrun vahvistaminen (este 8):


Sarin treenejä olin odottanut paljon! Iitalle iso kiitos, että järjesti koulutuksen ja pyysi meidät mukaan. :) Sari on niin hyvä kouluttaja, jonka oppeihin menee aina suurella innolla.

Ja kotiläksyjähän kertyi runsaasti:



Esteet 4-7: Lähetys putkeen kauempaa, jo esteeltä 4. Leijeröinti tuotti kamalasti vaikeuksia. Saatiin lopuksi toimimaan.
Este 8: Poispäinkääntö toimi hyvin
Esteet 13-14: Persjättö myöhässä, Carman linja pääsi valumaan
Este 19: Tiiviimpi vastakääntö, kaarratti hieman putkeen
Esteet 20-21: "Löysä" poispäinkäännös
Este 25: Kepit haki ongelmitta. Itsenäistä etenemistä ja taaksejättäytymistä kuitenkin treenattava lisää, kepit kohti seinää.

Molemmista treeneistä jäi oikein hyvä mieli. :) Oma juoksu tuntui hyvältä ja se motivoi jatkamaan juoksutreenejä. Omassa liikkumisessa on tapahtunut iso muutos sitten joulukuun ja luottoa on tullut paljon lisää. Omaan ohjaukseen tulee vain kiinnittää entistä enemmän huomiota, kun vauhti kasvaa. Ja kotiläksyjä tuli iso pino, mutta on ainakin mitä treenata kesällä!

Muutama kuva sunnutain retkeltä:






Ja Evita edustaa... : 



                  

3 kommenttia:

  1. Hienoa menoa, hyvä te! Tämä menee off topic, mutta kerron silti: jos Krumin kanssa on leijeröitävä putken jälkeen, leijeröinti onnistuu paremmin, kun olen hiljaa enkä käskytä ennen putken jälkeistä estettä. Toki kepit ovat asia erikseen, niille on käskytettävä… Krum ei ole aina kädessä, mutta putken jälkeen se on hyvin kuulolla ja tulee seuraavan esteen ohi, jos hölötän omiani. Havaittiin tämä Huittisen Harrin treeneissä viime syksynä. No, mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella ja niin pois päin. (Ja Krumin logiikka on arvoitus sinänsä, kuten eräs agilitytoveri usein muistuttaa.)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hankalalta, kiitos taas jälleen kerran treeni-ideoista! :) Toi kepeille leijeröinti pitää ottaa omallekin treenilistalle. Sitä jäin myös miettimään, että mitä vaihtoehtoja oli esteille 17-20?

    VastaaPoista
  3. Esa, kiitos! :) Ja kiva vaan kun kerroit! Krum ja Carma ovat tosiaan hieman erilaisia, mutta helpottavaa huomata, että toisetkin kappailevat saman ongelman kanssa. :D Tämän asian suhteen Carma on tuuliviiri. Tällä viikolla leijeröinnit sujuivat taas todella hyvin. Katsotaan mitä käy taas seuraavissa treeneissä.

    Emma, ole hyvä. :) Ei siihen kamalan montaa vaihtoehtoa ollut: Leijeröinti putkeen ja joko vastakääntö tai peruskäännös esteelle 19.

    VastaaPoista