perjantai 12. heinäkuuta 2013

Putkihämyt

Muutama päivä takaperin treenattiin tekniikkaa kaatosateessa. Heli teki Wiljamin kanssa putkilla irtoamista, joten me hyödynnettiin tilaisuutta ja tehtiin tekniikkaa putkihämyillä.

Treeneissä kerrattiin:
- Puomi-putki erottelu
- Välistäveto
- Niistosokkari
- Persjättö

Jokaista tekniikkaa tehtiin korkeintaan kaksi kertaa, paitsi alun erotteluja. Erotteluja meidän on vaikea saada toimimaan kunnolla, sillä nimenomaan putki-puomi yhdistelmässä meillä menee aina ensimmäinen toisto väärin. Joka kerran edetään samalla tavalla, ensimmäinen toisto menee vikaan, kaikki loput oikein. Onneksi kisoissa erottelut ovat toistaiseksi toimineet, tosin sillon vain yksi putken suu on ollut kontaktin vieressä ja silloinkin suhteellisen kaukana toisistaan, kun taas treeneissä molemmat putken suut ovat aivan kiinni kontaktin ylösmenossa.

Muut tekniikat toimivat kyllä hyvin, kaikki toistot olivat puhtaita ja hämyputket eivät häirinneet tekemistä yhtään. :)


Muutama päivä lomailtiin myös mökillä koirien ja Rikun kanssa. Rentouduttiin, grillailtiin ja saunottiin. Kunnon luksusta arjen keskellä. :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti