sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pimeiden putkikulmien vaikeus

Eilen treenattiin Pärnävaaralla iltalenkin yhteydessä, teemalla pimeät putkikulmat. Otettiin loppupätkään pieniä vivahteita maanantain ryhmätreenin radasta :


Täytyy todeta: Olipahan vaikeaa, mutta hyvä että treenattiin. Meidän piti treenata yksi pieni pätkä putkia, toisessa pätkässä pari toistoa itsenäisiä kontakteja. Kontaktit jäivät kuitenkin tekemättä, kun pimeät putkikulmat osoittautuivat sen verran vaikeaksi, että en tahtonut sekoittaa montaa vaikeaa asiaa samaan treeniin. Carman imu pimeisiin putkikulmiin ei ole vielä kovin vahva, joten jatkossakin täytyy palkkailla paljon heti putkista. Ja vaikka Carman irtoaminen onkin parantunut niin tälläisissa kohdissa tulee helposti esille miten takertuvainen Carma on minun liikkeeseen. Niin kauan menee hyvin kun lähetän putkiin, vedän ja rytmitän omaa liikettä. Tahtoisin kuitenkin lähettämisen jälkeen pystyä jatkamaan omaa liikettä, jotta tietynlaisissa kohdissa voisimme välttää kiireen tunteen ja yhteentörmäykset. En tiedä onko tämä mahdoton tehtävä, mutta Evitan kanssa nämä tuntuivat niin paljon helpommilta. Putkiin pystyi vain lähettämään ja jatkamaan omaa matkaa kohti seuraavaa etappia.

Treenissä meille kaikista vaikein kohta oli esteväli 2-4. Ajauduin esteellä 2 ohjaukseen aivan liian syvälle ja Carman käännös pääsi valumaan, jolloin linja renkaalle muuttui vinoksi. Putkihakuisuudella emme todellakaan päässeet loistamaan ja videolta näkee miten omat heitot jäävät vajaiksi. Onneksi oli video matkassa, siitä näkyi monen monta asiaa mitä treeneissä emme huomanneet.

Video:


Viikonloppukin rupee uhkaavasti lähenemään loppuaan, mutta ollaan otettu siitä kaikki ilo irti. Ollaan levätty kunnolla, urheiltu, herkuteltu ja nähty ystäviä. Luksusta välillä tällaiset viikonloput kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. :)

Lepoa:


Karvakasa talven kunniaksi

Perjantaina loppuivat virkamiesoikeuden luennot. Tuhti viikon mittainen kurssi


Viime viikonlopulta. Jakaminen on rakkautta <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti